14.1.2016
/
Inna-Mari Simola, lasten ja nuorten toiminnan kehittäjä
Inna-Mari Simola
Parasta Lapsille ry:n lasten ja nuorten toiminnan kehittäjä. Lapsuutta ja vanhemmuutta liippaavista ilmiöistä innostuva ja huolestuva. Tykkää yksinkertaisista asioista. Unohtuu usein omiin ajatuksiinsa. Twiittaa: @SimolaInnamari

Viime vuosi oli synkeä erityisesti lasten ja lapsiperheiden arkea koskettavissa asioissa. On tehty sellaisia suunnitelmia ja päätöksiä, joilla näyttää olevan suora heikentävä vaikutus lapsen kasvuun, kehitykseen ja hyvinvointiin sekä erityisesti pienituloisten perheiden arkeen. Hyvinvointi jakautuu Suomessa entistäkin epätasaisemmin. Tästä olen itse erittäin huolissani ja surullinen. Toivon sydämestäni, että tämä vuosi ei jatka tätä kehitystä.

Miten Parasta Lapsille tukee perheitä?

Järjestömme tunnetaan hyvin pääartikkelistamme kesäleireistä. Lapsille, nuorille ja koko perheelle kesän leiriviikko on tärkeä ja joskus ainoa mahdollisuus lomanviettoon muualla kuin kotioloissa. Myös lasten talvileirillä, joka järjestetään hiihtolomaviikolla 9, on iso merkitys lapsille. Monelle leiri on ”lomareissu” koulunkäynnin lomaan. 

Arki jyllää ja vaatii jaksamista perheissä erityisesti syksyn ja kevään uurastuksen keskellä. 

Lapsiperhearki vaatii paljon voimia. Arki jyllää ja vaatii jaksamista perheissä erityisesti syksyn ja kevään uurastuksen keskellä. Tätä pitkää rupeamaa keventämään on kehitetty järjestömme viikonlopputoiminta, jota tarjoamme syys- ja kevätkaudella.  Viikonlopputoiminnassa lasten tai perheiden ryhmä kokoontuu 4–6 viikonlopuksi yhdessä vapaaehtoisten ohjaajien kanssa viettämään aikaa leirikeskukseen.

Viikonlopputoiminnassa toteutuu mielestäni hyvin järjestömme ydintavoite: haluamme vahvistaa lasten ja perheiden arjessa jaksamista.

Lasten viikonlopputoiminnassa lapset saavat aikuisten aikaa

Tarjoamme toimintaa erityisesti pienituloisille ja maahanmuuttajataustaisille perheille. Syys- ja kevätkausilla järjestetyt viikonloput antavat virtaa ja väriä arkeen osallistujiksi tuleville lapsille.

Lasten toiminnassa viikonloppujen anti lasten vanhemmille on kaivattu hengähdyshetki arjen keskelle. Perhearki voi eri syistä johtuen tuntua paikoin jopa ylitsepääsemättömän raskaalta. Perheissä ei välttämättä ole kahta vanhempaa tai tukiverkostoa jakamassa arjen vastuita. Joskus perheen rahatilanne on hankala ja tulot riittävät hädin tuskin asumiseen ja ruokaan saatikka mihinkään ekstraan lapselle tai vanhemmalle itselle. Lasten ollessa turvallisessa viikonlopputoiminnassa, arjen pyörittämisen voi huoleti keskeyttää hetkeksi ja kerätä voimia.

Koko porukka aikuisia myöten on pistänyt puhelimet pois käytöstä

Viikonlopputoiminnassa lapset tutustuvat uusiin kavereihin, pelaavat ulko- ja sisäpelejä, ulkoilevat, retkeilevät metsässä ja syövät hyvää ruokaa monta kertaa päivässä. Viikonlopputoiminnassa tulee harjoiteltua myös yöpymistä kodin ulkopuolella.

Moni lapsi on viikonlopputoiminnassa saanut uusien ystävien lisäksi myös itsetuntoa vahvistavia kokemuksia sekä kohtaamisia aikuisten kanssa, jotka ovat toiminnassa juuri lapsia varten. Viikonlopuissa ”häiriötekijät” on eliminoitu eli koko porukka aikuisia myöten on pistänyt puhelimet pois käytöstä ja näin onkin pystytty keskittymään siihen olennaiseen eli yhdessä olemiseen ja tekemiseen.

Mitä lasten viikonlopputoiminta on?

Parasta Lapsille ry järjestää lasten viikonlopputoimintaa vuosittain kolmen ryhmän verran. Ryhmiin voivat hakea 7–10-vuotiaat lapset. Kaksi ryhmää on suunnattu pääkaupunkiseudulla ja lähikunnissa asuville. Yksi ryhmä järjestetään Pirkanmaan alueen lapsille. Viikonlopputoiminnan johtajat vastaavat ryhmien toiminnoista, ohjaamisesta, suunnittelusta ja toteuttamisesta yhdessä vapaaehtoisten täysi-ikäisten ohjaajien kanssa. Viikonlopputoiminnassa samat lapset viettävät yhdessä 4–6 viikonloppua. Lapset usein itse käyttävät sanaa ”viikonloppuleiri”, puhuessaan viikonlopuista. Näin on, viikonloppu rakentuu leirimäisesti eli asioita tehdään tietyn suunnitelman ja aikataulun mukaisesti.

Haku käynnissä pääkaupunkiseudun lasten kevään ryhmään 7.2.2016 asti. Lue lisää täältä.