31.8.2017
/
viestintävastaava Marjukka Kähönen
Marjukka Kähönen
Parasta Lapsille ry:n viestintävastaava. Innostuu suomen kielestä, kuvista ja niiden yhdistelmistä. Tykkää tiimityöstä. Kantaa ilolla omaa korttaan kekoon, jos keolla on merkitys. Twiittaa: @MarJukkaK

Käyn läpi kesän leirikuvia. Lasten riemu, vanhempien rentous, vapaaehtoisten hyväntuulisuus. Parhaimmillaan kuva välittää leirifiiliksen kuvan läpi.

Itse otetut kuvat aktivoivat mielessä myös leiripäivän äänet, tuoksut, kohtaamiset ja keskustelut.

Kerronpa hetkestä, johon olen palannut mielessäni monta kertaa.

Ohjaajaporukan kanssa yösaunassa

Takana oli pitkä sadetta ja aurinkoa tarjoillut perheleiripäivä Lomakeskus Pukkilassa. Oli leikitty, saunottu, kalasteltu, uitu ja askarreltu. Tällä monikulttuurisella perheleirillä yhteisöllisyys oli käsinkosketeltavaa. Se näkyy kuvistakin: hymyt ovat herkässä ja kuvissa taivutaan lähelle toisia.

Ohjaajien iltapalaverissa väsymys ilmeni herkästi tarttuvina naurukohtauksina. Sisäpiirivitsit lentelivät ja porukasta näki, että tiimi oli hitsautunut hyvin yhteen. Kello läheni jo yhtätoista, mutta silti ohjaajaporukka lähti palaverin jälkeen saunaan.

Rantasaunan lauteilla rupateltiin, laulettiin, naurettiin. Löylyjen välissä pulahdeltiin vilvoittelemaan kuutamouinnille Ruuhijärveen. Vielä yhdet löylyt, vielä kerran uimaan.

Illan viimeinen keskustelu käytiin pienellä porukalla pukuhuoneessa. Ehkä Nukkumatti unohti osan meistä tarkoituksella, koska maailmaa piti vielä parantaa.

Viimeisten joukossa oli nuori mies, jonka aktiivista touhuamista lasten kanssa olin ihaillut pitkin päivää. Milloin hän antoi keinussa vauhtia lapsille, heitti ylävitosta isompien kanssa ja juoksi kilpaa pienempien kanssa. Milloin kieputti hurjapäisimpiä pään yläpuolella, piti rauhallisempia sylissä tai kyykistyi kuulemaan hihasta kiskovan pikkuisen huolet. Rauhallinen ja hymyhuulinen leiriohjaaja.

Yllätyin hiukan, kun tämä vapaaehtoinen kertoi olevansa yrittäjä. Ihmettelin, miten yrittäjä ehtii leireillä.

Työt kuulemma ehtivät odottaa syksyäkin, tämä on tärkeämpää.

Huolelta tilaa ilolle

Auttamisen ilo. Lasten riemu. Leirifiilis. Tauko muusta elämästä. Nämä ovat vapaaehtoisten leiripalautteissa toistuvia syitä, mikä vetää leirille.

Sivusimme näitä, mutta päädyimme keskustelussa vielä syvemmälle, puhumaan köyhyydestä, empatiasta, yhteiskunnasta. Miltä tuntuu, kun joutuu ahtaalle ja kun elämä kapenee selviämistaisteluksi. Kun ei tiedä, miten selvitä seuraavasta viikosta.

Pohdimme pienellä joukolla, kuinka usein auttajat ja vapaaehtoiset ovat itse kokeneet jotakin puutetta. Puutetta rahasta, terveydestä, ihmisistä. Esitimme puolitosissamme toiveen, kuinka jokaisen pitäisi kerran kokea se itse, sillä mikään ei kasvata ymmärrystä ja empatiaa tehokkaammin kuin oma kokemus.

Yltäkylläisyydessä elävä ymmärtää hyvin vähän siitä, miten jatkuva huoli raivaa pois ilon, sitten voimat.

Eikä välttämättä ymmärrä sitäkään, että kun huoli hetkeksi kevenee, miten isolta pieni ilo voi tuntua.

Kuinka ruokakin maistuu ihan erilaiselta, kuinka hyvältä!

Se saattoi olla isoin oivallus tänä kesänä. Kuinka tärkeää on välillä saada hengähtää, raivata huolen keskelle tilaa vaikka ihan pienelle ilolle.

Se on sitä arjessa jaksamisen vahvistamista, meidän leirielämä.

Iloa syksyyn!