20.6.2018
/
Henna Tapojärvi
Henna Tapojärvi
Lähihoitaja ja sosionomiopiskelija Oulun ammattikorkeakoulusta. Ensimmäistä kertaa Parasta Lapsille ry:n leirillä ohjaajana kesällä 2018.

Puheensorina alkaa kuulua lasten huoneista aamulla jo ennen seitsemää, vaikka herätykseen olisi vielä puolisen tuntia aikaa. Pian koko yläkerta onkin jo hereillä, ja aamuhommat täydessä vauhdissa. Huoneiden siistimisen kautta aamupalalle, ja järjestysvuorossa olevat ohjaajat menevät päästämään yökön lähtemään ja valmistelemaan aamupalaa leiriläisille.

Aamupalalla, kuten muissakin ruokailuissa ruoka haetaan pienryhmissä, jotta pitkältä jonottamiselta pystyttäisiin välttymään.

Aamupalan jälkeen on ensin vapaata leikkiä ulkona siihen saakka että viimeisetkin ovat syöneet aamupalan. Sen jälkeen ulkona yhteinen aamupiiri, jossa tänään vuorossa ohjaajien vetämä aamujumppa sekä käydään läpi yhdessä kuvitetun päiväjärjestyksen kautta tulevan päivän ohjelma.

Sen jälkeen jakaudutaan omiin pienryhmiin ja lähdetään porukka kerrallaan kävellen rantaan, jossa kalakummit ovat jo meitä onkien kanssa vastassa. He kertovat lapsille yleisesti muutamia juttuja kalastuksesta, näyttävät kädestä eläviä kärpäsen toukkia joihin muutamat rohkeimmat uskaltavat koskeakin. Sen jälkeen he virittävät onget valmiiksi ja laittavat madon koukkuun ja opastavat kädestä pitäen lapsia kuinka ongesta pidetään kaksin käsin kiinni ja miten se veteen heitetään. Samoin he neuvovat, kuinka "antennia vedessä" tulee tuijottaa silmä tarkkana, ja jos se alkaa nykiä - saattaa siellä olla kala kiinni ja pitää toimia. Ja leiriläisten iloksi kalasaalistakin tuli!

Välissä vaihdettiin kalastajaporukkaa ja jo kalassa käyneiden kanssa kävimme toisessa rannassa tutkimassa kiviä ja heittelemässä "leipiä veteen". Muutamia sileitä kiviäkin kerättiin maalausta varten.

Järjestysvuorossa olevat ohjaajat kiiruhtivat jo laittamaan lounasta tarjolle, ja lounaan syötyä oli vuorossa siesta. Se tarkoittaa sitä, että kokoonnutaan porukalla saliin jossa kääriydytään vilttien mutkaan rauhoittumaan ja kuunnellaan leirinjohtajan lukemana satu. Sen jälkeen kirjoitettiin ja piirrettiin viestit salaiselle ystävälle, jonka jälkeen oli vapaampaa ohjelmaa. Osa lapsista jäi saliin värittämään värityskuvia, osa teki hamahelmillä, osa maalasi rannalta kerättyjä kiviä ja osa touhusi pihalla.

Pian olikin taas aika syödä - välipalalla oli tänään tarjolla pizzaa ja salaattia - NAM!

Välipalan syötyä mentiin saliin, ja vuorossa oli leffahetki. Lapset saivat jälleen kääriytyä viltin mutkaan ja ottaa mahdollisimman mukavan asennon. Jokaiselle jaettiin popcornipussi ja elokuva laitettiin pyörimään. Kolmesta elokuvasta lapset äänestivät tänään katsottavaksi Risto Räppääjän.

Ja taas syötiin - vuorossa päivällinen. Sen jälkeen lähdettiin saunomaan. Ohjaajat avustivat lapsia peseytymisessä ja pukeutumisessa. Nauru raikasi saunan lauteilla.

Sitten iltapiiri, jossa oli erilaisia leikkejä, joista mieluisin oli pizzaleikki. Porukka jaettiin pareihin ja toinen lapsista makasi lattialla toisen "vaivatessa taikinaa" ja sen jälkeen lisättiin täytteet yksi kerrallaan. Näin molemmat pareista saivat toisilta kunnon selkähieronnan.

Iltapalan jälkeen pisulle, pesulle ja nukkumaan. Eikä kauaa mennyt, kun huoneista alkoi kuulua tasaista tuhinaa.

Illalla vielä ohjaajien loppupalaveri, missä käytiin läpi kulunutta päivää ja suunniteltiin seuraavaa.