Lasten leirit Tampereen, Helsingin ja Oulun seudun sekä Pietarsaaren lapsille. Nuorten leirit Helsingin, Hämeenlinnan, Tampereen sekä Oulun seudun nuorille.

Millaista leirillä on?

Parasta Lapsille -leirit tarjoavat lapsille ja nuorille lomaviikon kavereiden ja turvallisten aikuisten seurassa. Ohjaajina leirillä toimivat järjestön kouluttamat vapaaehtoiset yhdessä leirijohtajan kanssa. Leirit kestävät 4–5 vuorokautta.

Leirillä ollaan ulkona, pelaillaan, uidaan, retkeillään, syödään, nukutaan ja järjestetään hauskaa iltaohjelmaa. Monipuolisesta leiriohjelmasta vastaa leirijohtaja yhdessä muiden ohjaajien kanssa, mutta myös lapset ja nuoret pääsevät osallistumaan ohjelman suunnitteluun.

Iloisen ja huolettoman leiriviikon aikana lapset saavat ohjaajilta ennen kaikkea huomiota ja läsnäoloa: ohjaajat ovat leirillä lapsia varten.

Kuka voi hakea leirille?

Leireille voivat hakea lapset ja nuoret, jotka toimivat itsenäisesti isossa lapsiryhmässä ja suoriutuvat itsenäisesti arjen perusasioissa. Yhdellä leirillä on tyypillisesti 30-40 lasta. Valitsemme osallistujat hakemusten perusteella. Valinnassa huomioidaan perheen sosiaalinen, taloudellinen ja terveydellinen tilanne.

Kesäleirien haku on käynnissä 30.4. saakka, jollei leirin kohdalla toisin mainita. Monilla leireillä on vielä vapaita paikkoja! Leireille valitut saavat kirjeen ja maksukaavakkeen.

Leirihinta

Leirit järjestetään Veikkauksen tuella. Tuetun loman hinnan löydät valitsemasi leiripaikan kohdalta. Leirihinnat sisältävät majoituksen ja 5 ateriaa päivässä, tapaturmavakuutuksen ja mukavan leiriohjelman.

Tuettu loma sosiaalisella, terveydellisellä tai taloudellisella perusteella

Perusteita voivat olla perheellä esimerkiksi pienet tulot, lapsen yksinäisyys, tukiverkostojen puute, perhetilanteeseen liittyvät asiat, lapsen tai muun perheenjäsenen sairaus. Huomaa, että hoitopaikan tarvetta ei hyväksytä perusteluksi leiripaikkaa hakiessa.

Hakijoilta, joilla ei ole perusteita Veikkauksen tukemaan hintaan, leirihinta on korkeampi. Valinnassa etusijalla ovat hakijat, joilla on Veikkauksen edellyttämät perusteet leiripaikkaan. Lisätietoja saat toimistosta.

Syksyn viikonloppuleireille voi jo ilmoittautua!

Kesäleirit 2018

Lasten leiri Pirkanmaan lapsille (bussikuljetus Tampereelta) Lomakeskus Pukkilassa, Virroilla

9.-14.7. Lasten kesäleiri pirkanmaalaisille 8–11 v. Kuljetus Tampereelta. Leiri on täynnä.  

Leirihinta (5 vrk): 70 €, sisarus 60 €. Hinta sis. täysihoidon, ohjelman ja tapaturmavakuutuksen. 
Kuljetus Tampereelta 25 €.

Tiedustelut: Parasta Lapsille ry, p. 09 350 8630

--

Lasten leiri pääkaupunkiseudun lapsille Lomakoti Kotorannassa Nurmijärvellä (bussikuljetus Helsingistä)

25.6.-30.6. Kesäfiilis 10–12 v Kuljetus Helsingistä Katso myös muiden lasten lomajärjestöjen leirit tästä! 

Lue kesän 2016 leiristä Kotorannassa Pääkaupunkiseudun osaston leiriblogissa.

Leirihinta (5 vrk): 70 €, sisarus 60 €. Hinta sis. täysihoidon, ohjelman ja tapaturmavakuutuksen. 
Kuljetus Helsingistä 20 €.

Tiedustelut: Parasta Lapsille ry, p. 09 350 8630

--

Nuorten leiri PK-seudun, Hämeenlinnan ja Pirkanmaan nuorille Lomakeskus Pukkilassa Virroilla

16.–21.7. Seikkailu- ja luontopainotteinen nuorten leiri 13–15 vuotiaille. Kuljetus Helsingistä, Hämeenlinnasta, Tampereelta sekä matkan varrelta. Leiri on täynnä. 
Lue lisää nuorten leiristä

Leirihinnat (5 vrk): 70 euroa, sisarus 60 euroa. Hinta sisältää täysihoidon, ohjelman ja tapaturmavakuutuksen. 
Kuljetus Helsingistä 40 euroa, Tampereelta 25 euroa.
Jos sinulla on kysyttävää leiristä, soita Parasta Lapsille -toimistoon, puh. 09 350 8630

Lasten ja nuorten leirit Oulun ja Kajaanin seudun lapsille Leirikeskus Koivuhaassa Haukiputaalla

Lue lisää Koivuhaan leireistä tai tutustu leiripäivään kuvien kautta tai katso video:

4.–8.6. Puuhaleiri 6–8-vuotiaat  (4 vrk)
10.–15.6. Saduntaikaa 7–9-vuotiaat 
16.–21.6. Taikametsä 8–10-vuotiaat  
25.–30.6. Kesäriemua 8–12-vuotiaat  (Etusijalla kainuulaiset lapset, mutta Oulun seudultakin voi hakea!) Leirille kuljetus Kajaanista (25 euroa) ja Oulusta (15 euroa). 
1.–6.7. Tarua ja todellisuutta 11–13-vuotiaat  Leiri on täynnä.
8.–13.7. Aarreleiri 10–12-vuotiaat  Leiri on täynnä.
15.–20.7. Tarinaleiri 9–11-vuotiaat Leiri on täynnä.
22.–27.7. Seikkailuleiri 13–15-vuotiaat  Hae leirille tästä! Muutama paikka jäljellä!
29.7.–3.8. Intiaanikesä 7–9-vuotiaat  Hae leirille tästä!  Leiri on tällä hetkellä täynnä, mutta täytä hakemus, jos haluat jonoon odottamaan mahdollista peruutuspaikkaa!

Leirihinnat 
5 vrk: 65 euroa, sisarus 55 €euroa
4 vrk: 52 euroa, sisarus 44 euroa

Hinta sis. täysihoidon, ohjelman ja tapaturmavakuutuksen. 

Leirikeskus Koivuhaan leirit alkavat klo 15.

Leireille ei ole järjestetty kuljetusta, poikkeuksena Kesäriemua -leiri.

Tiedustelut: Parasta Lapsille ry p. 09 350 8630

Päiväleiri Pietarsaaren lapsille Leirikeskus Hilperissä

Päiväleiri leirikeskus Hilperissä.4.6.-29.6. Lasten päiväleiri 6–10 v (ei yöpymistä).

Leiripäivät maanantaista perjantaihin (ei juhannusaattona).
Leirikeskus Hilperi, Lysarholmantie, Pietarsaari

Leirihinta 60 € / viikko. Haku päiväleirille päättyi toukokuussa.

Tiedustelut: Parasta Lapsille Pietarsaaren osasto ry p. 050 434 7089.
Lue Pietarsaaren osaston sivuilta tarinaa viime kesän leiristä Hilperissä.

Kaikkiin leireihin liittyvää palautetta voit lähettää tästä: Palautekysely