Vuoden 2022 blogikirjoitukset

Milla Kouri
Milla Kouri
22.12.2022

Kun leirille lähdetään, on mielessä varmaan monenmoista: iloa, odotusta, malttamattomuutta.

Kotona on pakattu leiriä varten kaikki tarpeellinen mukaan. Viimeistään matkalla leiribussille mukaan tarttuu myös pieni jännitys, varsinkin jos leiri on ensimmäinen.

Turvallisuus onkin iso ja tärkeä asia, yksi ihmisen perustarpeista. Miten siihen voisimme vaikuttaa jo ennen, kun leirireppua edes aletaan pakkaamaan? Innostuminen, kehittyminen, unelmointi ja halu lähteä leiriseikkailuun vaatii tunnetta, että on turvassa.

Mistä koostuu lapsen turvallisuuden tunne ja kokemus?

Ida Luojukoski
Ida Luojukoski
20.12.2022

Monesti sitä usuttaa itseään eteenpäin; suorittamaan kovemmin. Pitäisi tehdä enemmän, paremmin, nopeammin, tehokkaammin ja tuloksekkaammin. Pysähtyminen katsomaan omaa itseä ja omaa tekemistä ei ole aina kovinkaan helppoa. Ja kun katsoo, katsooko sieltä takaisin tyytyväinen, onnellinen ihminen? Ja jos ei katso, mitä tuo ihminen tarvitsee tullakseen onnelliseksi?

Jarmo Kiljunen
Jarmo Kiljunen
12.12.2022

Luonto on todellakin ”ällä”, jota kannattaa ottaa säännöllisesti! 

”Ota ällää!” on nuorison suusta usein kuultu ilmaus, joka tulee englanninkielisestä sanonnasta ”take the loss” ja vapaasti suomennettuna tarkoittaa ”hyväksy tappio”. Mitäpä jos tämä ällän ottaminen ei tarkoittaisikaan häviämistä, vaan olisikin reipas kehotus toiselle nauttia kaikille ilmaisesta hyvinvoinnin lähteestä?  

Ota ällää, eli ota liikkumista, leikkimistä, laulamista, luovuutta ja lepoa luonnossa! Ehkä kaukaa haettu, mutta silti houkutteleva ajatus. 

Satu Pesola
Satu Pesola
24.11.2022

Arjessa meillä on huikeita mahdollisuuksia tarjota oppimisen ja oivaltamisen mahdollisuuksia niin itsellemme kuin toisillemmekin. Lasten Näe Hyvä Mussa -leireillä olen syksyn aikana hoksannut monta asiaa. Yksinkertaisuus on avain moniin erikoisiin ja ihmeellisiin oivalluksiin. Läsnäolo, kuuleminen ja kuunteleminen.

Maria Kananen
Maria Kananen
4.11.2022

Arjen kuormaa 

Ihanakamala arki! Parhaimmillaan siihen kuuluu toimintaa helpottavia, turvallisia rutiineja, mielekästä työtä ja opiskelua, voimavaroja lisääviä harrasteita, lämpimiä kohtaamisia ystävien kanssa.  

Usein arki on kuitenkin jotain aivan muuta. Päällekkäisten aikataulujen yhteensovittamista, kiirettä, haasteita työssä tai opinnoissa, hankausta ihmissuhteissa, huolta taloudesta ja terveydestä. Vanhemmuuteen kohdistuvat haasteet ovat moninaiset ja runsaslukuiset. Ja usein olemme niiden keskellä aivan yksin. 

Irtiotto arjesta, ruokahuoltoa ja ohjelmaa 

Liisa Saloheimo
Liisa Saloheimo
3.11.2022

Metsä herättää meissä monenlaisia mielikuvia ja tunteita. Metsä voi olla pelottava, jännittävä, innostava, eläinten koti, vieras, leikkipaikka, seikkailuympäristö tai rauhan tyyssija.

Leireillä lapset pääsevät rakentamaan omaa luontosuhdettaan ja tutustumaan metsään. Metsäretken ei tarvitse aina olla suuri spektaakkeli, metsään voi mennä hetkeksi kerrallaan ja pienin askelin.

Liina Kinnaslampi
Liina Kinnaslampi
19.10.2022

Oli sitten kyseessä lasten leiri tai perheleiri, paikalla on aina yksi onnaisimpia arkirutiinin ylläpitäjä. Se on ruoka. Se aiheuttaa keskustelua, mielenkiintoa ja sen ympärillä on helppo tutustua toisiin. Ruokaillessa voi keskustella nenän edessä olevasta annoksesta, kysellä toisten lempiruokia, pohtia herkullisen aterian reseptiä ja vaikka kysellä toisten mielipidettä ruoasta.

Anu Teristö
Anu Teristö
14.10.2022

Aloitimme syksyn viikonloppuleirit Hauholla syyskuussa ja viimeinen leiri tulee olemaan joulukuun alussa. Ensimmäinen leiriviikonloppu oli aurinkoinen ja vielä aika lämmin. Toinen jo huomattavasti syksyisempi. Silti lasten leirillä tuntui vielä lokakuun alussakin jonkinlainen syksyn ja kesän välimuoto, jossa leirille tuleminen tuo elämään tuulahduksen kesää.

Silti, syksyn edetessä täytyy alkaa taas pukea päälle ulkovaatteita, pipoja ja sadevaatteita. Kuinka lannistavalta se tuntuukaan!

Lannistus liukenee sillä sekunnilla, kun ulko-ovesta porhalletaan pihalle raikkaaseen ilmaan

Ronja Holopainen
5.10.2022

Kun aloitin ensimmäisen leirini ohjaajana, jännitin kovasti omaa suoritustani. Tämähän on ihan luonnollista. Ympäristö on uusi, en ole ollut leireillä sitten lapsuuden. Tulen tapaamaan monia uusia ihmisiä. Siispä pyrin varautumaan kaikkeen huolella. Oli kuitenkin yksi asia, mihin en osannut varautua ollenkaan: kuinka lumouisin siitä, miten nopeasti perheet kohtelevat jo toisiaan kuin yhtä suurempaa perhettä.

Kati Talvitie
Kati Talvitie
23.9.2022

Koivuhakaan kokoontui elokuun viimeisenä viikonloppuna 17 lasta viiden ohjaajan kanssa Näe hyvä mussa –leirikokonaisuuden aloitusviikonloppuun. Leiriläisissä oli paljon toisilleen vieraita lapsia ja monia sellaisiakin, joilla ei ollut ennestään minkäänlaista aiempaa leirikokemusta. Aikuisissakin oli useampi Parasta Lapsille -keltanokka, joten paljon oli uutta käytäntöä, uusia kasvoja ja jännitystä ilmassa!