Vuoden 2019 blogikirjoitukset
Ensimmäisen kevään leiri oli aivan ihana kokemus. Jännityksellä odotettiin kaikki vapaaehtoiset leirin alkua ja perheisiin tutustumista. Mukana leirillä oli muutama konkari sekä muutama ensikertalainen vapaaehtoisina ohjaajina. Leirillä oli upea huomata miten iso ryhmä perheitä, erilaisista taustoista huolimatta, ryhmäytyivät ja tutustuivat toisiinsa erilaisten pelien, leikkien sekä muun ohjelman avuin.
Leirin kohokohdiksi nousivat makkaranpaisto kodassa, pulkkamäki sekä saunominen ja uiminen. Hurjimmat kävivätkin monta kertaa uimassa hyisessä vedessä.
Laatuaikaa lasten kanssa
Julkisen keskustelun perusteella maassamme on kaksi huolta: hoiva- ja päiväkotien taso ja maahanmuuttajien tuoma uhka. Näiden vakavien huolten katveessa on vielä isompi joukko, josta huolestun. Sinä ja minä. Perusperheet, joilla asiat ovat toistaiseksi ihan ok, jos kysytään.
Koululaisten hiihtolomaviikot ovat meneillään. Kysyin 9-vuotiaalta tyttäreltäni mielipidettä, mitä asioita sisältää onnistunut hiihtoloma. Sain harkitun vastauksen:
Löhöilyä, urheilua ja karkinsyöntiä.
Hetken pohdittuani oivalsin, että näissä kolmessa asiassa on viisautta.
On vaikea antaa toisille hyvää palautetta ja myös ottaa itse sitä vastaan. Puhutaan suomalaisesta vaatimattomuudesta, mutta onko vaatimattomuus aina hyvästä? Olisiko niin vaikea oppia näkemään se hyvä itsessä ja toisissa?
Moikka! Olen Roosa Ruokokoski ja opiskelen toimintaterapeutiksi Helsingin Metropoliassa. Minut saattoi tavata tänä syksynä Vilppulassa toteutetulla perheleirillä, jossa toimin pedagogisena sisällöntuottajana.
Kuulin työpaikasta eräältä luokkalaiseltani ja kiinnostuin välittömästi, sillä perheleirillä pääsen työskentelemään niiden asiakasryhmien parissa, mitkä ovat minulle kaikkein tärkeimmät.
Lasten parissa olen työskennellyt jo teinistä lähtien hevosleirinohjaajana ja lastenhoitajana. Opiskelujeni ohella työni ovat jatkuneet päiväkodin-, iltapäiväkerhon- sekä ratsastusopettajan sijaisena.
Parasta Lapsille ry:n lasten ja nuorten leirit kulkevat nimellä Aikaa ilolle.
Miten ilon tunne saadaan pintaan? Ilo on yksilöllinen myönteinen tunne, kuitenkin se usein syntyy yhdessä tekemällä.
Joskus ilo täytyy tieten tahtoen ja eri keinoilla houkutella esiin.
Se on toive, jota meistä jokainen kantaa mukana aina, kun tulemme kohdatuksi.
Jokaisella meillä on kuitenkin kokemus siitä, että toinen ihminen ei ole hyvää minussa nähnyt tai huomioinut, mutta kehittämiskohteesi tai puutteesi on kyllä nostettu esille. Toiset kuittaavat nämä kohtaamiset olan kohautuksella ja jatkavat matkaa. Toisille taas jokaisesta tällaisesta kohtaamisesta jää pieni jälki, joka pala palalta musertaa omaa uskoa siihen, että minussakin on jotain hyvää.
Positiivinen pedagogiikka on noussut nyt paljon esiin julkisesti. Olen hykerrellyt koko syksyn jo ihan lasten vuoksi, mutta myös siksi että juuri tämä, hyvän näkeminen lapsessa, on meillä Parasta Lapsille ry:ssä uuden toiminnan vaikuttimena.
Näe hyvä mussa -toiminnassa me aikuiset mietimme omaa toimintaamme suhteessa lapsiin siten, että korostamme joka käänteessä lapsen onnistumisia ja tuemme häntä myös turvallisiin pettymyksiin. Tämä ei ole itsestäänselvyys. Olen valitettavan usein nähnyt päiväkoti- ja kouluympäristössä voivottelua, kuinka haastavat lapset eivät sopeudu toimintaan.
Lettujen tuoksu nousee muurinpohjapannusta. ”Ensin laitetaan siihen voita, näin”, selitän ja eräs äiti tekee perässä saman omalla pannullaan. ”Sitten taikinaa vajaa kauhallinen…” Pannu tirisee, taikina paistuu. Äidin silmät säihkyvät, kun hän saa kääntää letun ympäri.
***
”Rosvo!!! ROSVOOOO!!”
”POLIISI!!”
”Mennään Kuopioon!”
”Eikun Jyväskylä on vapaana!”
”Kivi, sakset, paperi!”
”PUKKILANTÄHTI LÖYTYI!!!”
Kevät oli työntäyteinen ja yhteisöpedagogin opintoni olivat jääneet pienemmälle huomiolle. Tiesin joutuvani suorittamaan muun muassa roikkumaan jääneen nuorisotyön työharjoittelun kesän aikana.
Pelkkä ajatuskin puistatti.
