29.10.2020
/
Annamaria Märsynaho
Annamaria Märsynaho
Anna-Maria Märsynaho, lempinimeltään Annu, on Rovaniemellä asuva luokanopettajaopiskelija ja hortonomi. Annu on työskennellyt lasten ja nuorten kanssa muun muassa luonto-oppaana sekä luokan- ja erityisopettajien sijaisena, ja viheralalla erilaisia lasten ja nuorten kanssa tehtäviä projekteja toteuttaen. Parasta Lapsille -järjestössä hän on toiminut lasten ja perheiden leirien vastaavana Koivuhaassa.

Sain tänä syksynä mahdollisuuden suunnitella ja toteuttaa perheiden Aikaa yhdessä -viikonloppuleirit Oulussa, Koivuhaan leirikeskuksessa. Olin jo tehnyt kesällä leirivastaavan tehtäviä lasten Aikaa ilolle -leireillä, siinäkin ensikertalaisena. Olin iloinen, kun sain jatkaa Koivuhaassa vielä syksyn. Samalla koin hieman jännityksensekaisia tunnelmia. Osaisinko järjestää toimintaa, josta olisi iloa perheille?

Miten saada koko perhe innostumaan?

Mitä jos perheet ei pidäkään siitä, mitä olemme vapaaehtoisen ohjaajatiimin kanssa suunnitelleet?

Viikonloppujen tarkoituksena oli tarjota mielekästä yhdessäolon aikaa perheille. Leiriviikonloppuja tulisi syksyn aikana olemaan yhteensä kolme, kolmen–neljän viikon välein. Näissä kolmessa viikonlopussa olisi mukana samat perheet.

Aloitimme ohjaajatiimin kanssa ensimmäisen viikonlopun suunnittelun siltä pohjalta, millaiset aktiviteetit oli lastenleireillä koettu hyväksi ja jonka arvioimme toimivan myös perheille. Kalastusta matojen kaivamisineen, Koivuhaan tähteä, eläinjoogaa, makkaranpaistoa ja saunomista, ulkoleikkejä, uimista, kädentaitoja – ja tietenkin viisi ruokaa päivässä. Siinäpä yksi aurinkoinen alkusyksyn viikonloppu vierähtääkin!

Tulimme toisillemme tutuiksi, lapset alkoivat leikkiä keskenään, vanhemmille mahdollistettiin pieniä lepohetkiä… ja minulla oli tuntuma siitä, että perheiden kanssa on mahtavaa toteuttaa leirejä, sillä heidän kanssaan voi oikeastaan toteuttaa vieläkin monipuolisemmin erilaista ohjelmaa lastenleireihin verrattuna.

Ennen ensimmäisen viikonlopun päättymistä kysyimme perheiltä, olisiko heillä toiveita seuraavalle yhteiselle viikonlopulle kuukauden päähän. Osa halusi ottaa vastuun lapsensa kanssa saunan lämmityksestä, toiset toivoivat tanssimista. Yksi perhe toivoi keppihevosten tekemistä, toinen taas maalaamista.

Otimme toiveet huomioon ja toimme ne kaikki seuraavan viikonlopun ohjelmaan mukaan: oli iltakävelyä, jumppahetkiä, tanssimista, keppihevosia, lyhtyjen rakentamista, aistirataa, vanhempien oma pelihetki. Ja aina tietenkin mahdollisuus myös vain ilmoittaa, että hei, nyt haluaisimme perheemme kanssa lähteä pienelle kävelylle merenrantaan, tai ottaa muuten vain omaa aikaa.

Toista viikonloppua en osannut enää jännittää ollenkaan, kun ensimmäinen viikonloppu oli mennyt niin mukavasti.

Yhdessä tekeminen oli hauskaa ja olin itsekin innoissani tulevalle viikonlopulle suunnitellusta ohjelmasta. Tietenkään sitä unohtamatta, että tuntui hyvältä palata leirikeskukseen saman ryhmän kanssa, joka oli jo ensimmäisen viikonlopun aikana tullut tutuksi. Ja koska tiesi, että tulisi syömään viikonlopun taas hyvää, Koivuhaan keittiömestarien valmistamaa ruokaa. Onhan se lomaa omastakin arjesta, kun ei tarvitse huolehtia kotiaskareista, kaupassa käymisestä, paikasta toiseen siirtymisistä tai vastaavasta, olla vain perillä Koivuhaan luonnonläheisessä miljöössä viikonlopun verran.

Kolmatta ja samalla viimeistä yhteistä viikonloppua juuri tällä kokoonpanolla oltiin innokkaana suunnittelemassa suoraan toisen viikonlopun päätyttyä. Pidetäänkö juhlat? Ehkä naamiaiset, askarrellaan itse naamiot sinne? Koristellaan sali yhdessä ja valmistellaan se prameaan juhlakuntoon? Millä tavalla voisimme muistaa ja kiittää perheitä yhdessä vietetystä ajasta? Vietettäisiinkö salissa yhteistä leffahetkeä koko porukalla sateen sattuessa? Viikonlopun ohjelma oli nopeasti kasassa, kurpitsat kaiverrettuina ja mehubooli ja naamiaisasut valmistumassa.

Ensimmäisestä viikonlopusta oli kuljettu syksyn mittainen matka yhdessä, ja kermana kakun päällä oli ensilumen sataminen Koivuhakaan leiriviikonloppujen viimeisenä sunnuntaina. Perheet olivat tyytyväisiä, lapset olivat saaneet uusia kavereita, uusia taitoja oli opittu, vatsat olivat täynnä, ohjaajat ja minä olimme oppineet paljon perheille järjestettävästä toiminnasta.

Kaiken kaikkiaan, kokemus oli antoisa ja avartava suuntaan jos toiseenkin.

Lämmöllä ja ilolla muistelen yhdessä vietettyä aikaa – toivottavasti tätä pääsee tekemään lisää, ja toivottavasti mahdollisimman moni perhe ja vapaaehtoinen ohjaaja kuulisi tästä mahdollisuudesta ja lähtisi nollakynnyksellä toimintaan mukaan!