Blogi

Etusivu > Blogi > Ilo on

Ilo on

Mistä syntyy ilo? Mitä tarvitaan, jotta suu nousee hymyyn ja ilo kuplii kehossa? 

Leirillä minut teki iloiseksi leikki

Ilo on ihana tunne, joka syntyy pienistä, jopa arkisista asioista. Jokainen meistä ansaitsee ja tarvitsee ilon hetkiä, niin lapsi kuin aikuinenkin.

Ilo syntyy…

jäätelöstä

kesästä

uudesta kaverista

saippuakuplista

yhdessä tekemisestä

onnistumisesta

auringosta

hetkistä huvipuiston pyörityksessä

toisen naurusta

uimisesta

lomasta  

sateen jälkeisestä sateenkaaresta taivaalla.  

Ilo on tunne, jonka haluaa usein jakaa toisen kanssa.

Leirillä minut teki iloiseksi uudet kaverit

Me haluamme tarjota iloisia hetkiä. Leirillä ilo voi syntyä mahdollisuudesta kokeilla uusia asioita, jotka poikkeavat arjesta. Sellaisia ovat esimerkiksi Sup-lautailu, soutaminen, tikkupullan paistaminen nuotiolla tai teltassa nukuttu yö. 

Leirillä minut teki iloiseksi, kun onnistuin saamaan ongella kalan.

Leirillä voi viettää huoletonta aikaa, keskittyä mukavaan tekemiseen muiden kanssa ja innostua uudesta. Leirillä on aikaa hassutella, leikkiä ja pelata. viettää aikaa yhdessä perheenä tai löytää uusia samanikäisiä kavereita. Kohdata samanhenkisiä ihmisiä, joiden kanssa jakaa ilon hetkiä yhdessä. 

Ilo tuntuu ja näkyy leireillä. Nauruna, hymynä, kutituksena massussa.  Ilo yhdistää ja vahvistaa yhdessä onnistumista. Ilo tarjoaa mahdollisuuden lisätä omaa ja toisten hyvää oloa ja hyvinvointia.

Ilo tarttuu, joten jaetaan iloa yhdessä. Ilo kasvaa yhdessä isommaksi. 

Leirillä minut teki iloiseksi, kun  sain olla oma itseni ja saada kavereita.

Haluatko olla mukana luomassa illoisia hetkiä ja parhaita lapsuusmuistoja?
Voit tukea toimintaamme antamalla

Rahankeräyslupa nro RA/2021/1099

Milla Kouri
Milla Kouri

Lasten, nuorten ja perheiden toiminnan koordinaattori, joka vastaa Pohjois-Suomen leireistä. ”Lapset ja perheet ovat lähellä sydäntäni ja heidän parissa työskentely inspiroi minua joka päivä. Nautin kehittämisestä ja uuden oppimisesta. Hyvinvoinnin lisääminen perheiden arkeen on se työmaa, jossa haluan vaikuttaa. Koirat ja ulkoilu on iso osa arkeani. Iltaisin tykkään nauttia sohvan nurkassa hyvästä kirjasta ja kupista teetä. (sekä kulhollisesta jäätelöä)”