17.5.2019
/
Peppi Turunen
Peppi Turunen
Parasta Lapsille ry:n vapaaehtoistoiminnan suunnittelija. Peppi on järjestötyöstä innostunut, huumorilla ja avoimella mielellä maustettu yhteisöpedagogi. Kuvailtu "yllättävän epäkieroksi savolaiseksi".

Keskustelin kerran erään vanhemman kanssa kesäsuunnitelmista. Työskentelin silloin lastentarhanopettajana. Ihanat kesäiset ja kuumat ilmat olivat jo saapuneet ja kaikilla tuntui olevan kova kiire suunnitella kesäreissuja ja touhuja. Vanhempi kertoi minulle, kuinka oli ensin ajatellut mennä kahden lapsensa kanssa mökille, mutta suunnitelmat peruuntuivat.

Kysyin mielenkiinnosta, että miksi näin? Hän vastasi: ”Koska tämän vuokramökin lähellä ei oo leikkipuistoa, mihin voitais mennä lasten kanssa leikkimään. Lapsethan tylsistyy. Mitä me sitten tehtäisiin.”

Mietin pitkään tätä kommenttia ja ajattelin että olipa mielenkiintoinen näkemys. Olin hoitanut hänen kumpaakin lasta pitkään, eivätkä he koskaan olleet tylsistyneitä. Olin nähnyt heidät leikkimässä ja myös leikkinyt heidän kanssaan vaikka mitä mielikuvituksellisimpia leikkejä.

Joskus oltiin lumimiehiä iglussa (risukasassa) ja joskus krokotiilejä ja niiden kouluttajia merirosvolaivassa (kiven päällä)!

Itselleni heräsi ajatus, että onko lasten tylsyys vain meidän aikuisten kaavamaisuutta.

Sokeutta nähdä, mitä näennäisesti virikkeetön ympäristö tai tila voikaan mahdollistaa.

Olen sataprosenttisen varma, että jos 4-vuotias lapsi pääsee kerran vuodessa mökkeilemään tai muuten vaan metsäympäristöön, hän todellakin keksii vaikka mitä ihanimpia leikkejä. Sellaisiakin, mitä ei voi leikkiä siellä omassa tutussa leikkipuistossa.

Kivistä saattaa muodostua yhtäkkiä mopoja ja kaatuneista puista kauniita pitkäharjaisia hevosia!

Hetkellinen ”mulla on tylsää” mökötys vaihtuu riemuksi hyvinkin nopeasti, kun vähän lähtee tutkimaan, mitä kaikkea sieltä luonnosta löytyykään.

Tietysti tiettyjen rajojen asettaminen leikille on kasvatusta ja myös turvallisuuskysymys. Välillä on kuitenkin hyvä myös pohtia, mitkä säännöt ovat todella tarpeellisia.

Kun lapsi leikkii vuorikiipeilijää ja könyää sohvalle käsinojan kautta, mieti tovi ennen kuin kiellät. Onko tässä nyt merkittävä riski vai vain oma rutiini? 

Olen vahvasti sitä mieltä, että ”tylsä” tila tai ympäristö voi todella tarjota lapselle ja myös hänen huoltajalleen hienoja ja ainutlaatuisia tilaisuuksia käyttää mielikuvitusta yksin ja yhdessä sekä tutustua toiseen paremmin.

Lapsen leikeille on erityisen tärkeää antaa aikaa ja tilaa, koska leikkiessään lapset usein harjoittelevat ihmisenä olemista. Samalla he käsittelevät leikkien avulla esimerkiksi omia pelkojaan sekä muita askarruttavia asioita.

Jos haluat tutustua lapsen mielikuvitukseen ja ajatusmaailmaan paremmin, tässä on yksi ihana ja erittäin toimivaksi todettu tapa: kirjaa ylös lapsen leikkiä. Tehkää siitä myöhemmin yhdessä satukirja!

Kirjaa ylös mitä hän leikkii, miten hän toimii, käyttäytyy ja ilmehtii. Entä mitä hän puhuu ja kenelle? Kun taas tulee se ”tylsä hetki”, ottakaa lapsen kanssa esiin hänen kirjattu leikkinsä ja rakentakaa siitä yhdessä tarina. Piirtäkää siihen kuvia ja antakaa sille nimi!

Olen käyttänyt tätä menetelmää onnistuneesti monia kertoja ja voi jumpe miten hauskaa minulla sekä lapsilla on ollut! Eräs lapsi, jonka kanssa luin hänen leikistään tehtyä satua, kommentoi oivaltavasti: ”vau, mistä ihmeestä mä ton oikeen keksin!” Sitä en unohda koskaan!

ihanien muistojen lisäksi tämä on helppo tapa käsitellä juuri sillä hetkellä lasta mietityttäviä teemoja.

Anna siis tilaa ”tylsyydelle”, se tekee todella hyvää. Sallittu myös meille aikuisille!