16.6.2021
/
Helena Junnonaho
Helena Junnonaho
Eläkeläinen Helena Junnonaho tutustui Parasta Lapsille -järjestöön Poppoo-toiminnassa ja innostui tulemaan vapaaehtoiseksi leiriohjaajaksi lasten viikonloppuleireille.

Huhtikuussa olin ensimmäistä kertaa matkalla Koivuhakaan Haukiputaalle.

Aikaisempia leirikokemuksia minulla oli vain kaksi kappaletta, ja vähän jännitin millaista tällä leirillä tulisi olemaan. Sen kyllä tiesin, että aika ei ehtisi käydä pitkäksi, niin kuin ei koskaan lasten kanssa.

Olen ollut eläkkeellä jo tovin ja tehnyt vapaaehtoishommia eri järjestöissä. Parasta Lapsille -järjestöön tutustuin pari vuotta sitten Poppoo-hankkeen puitteissa. Nyt olin lupautunut kolmelle Aikaa ilolle -viikonloppuleirille ohjaajaksi.

Puhelin neuvoi tietä, joten löysin paikan helposti. Pian näinkin edessäni Koivuhaan esitteistä tutun punaisen päärakennuksen. Pihalla oli jo pari muutakin ohjaajaa availemassa ovia, valmiina ottamaan pian saapuvat lapset vastaan.

Ensivaikutelma leirikeskuksesta oli kodikas. Iso punainen rakennus kuisteineen, parvekkeineen ja valkoisine ikkunanpielineen vaikutti oikein odottavan vilinää ja huisketta ympärilleen.  Onhan se tottunut olemaan kymmenien, tai varmaan satojen leirien pitopaikkana jo kauan.

Tovin ehdimme jo odotella lasten saapumista. Linja-autoa ei kuulunut, mutta sitten näimme, että pitkä jono lapsia käveli laukkujen ja reppujen kanssa kujalla kohti taloa. Kuja oli tuolloin huonona kelirikon takia eikä linja-auton kuski uskaltautunut ihan perille asti.

Siitä se alkoi. Nimilaput rintaan, majoittuminen ja petien laitto. Tutustumista, nimien opettelua, vilskettä ja vilinää. Koska oli jo ilta, vuorossa oli hetimiten iltapala, iltapuuhat ja hampaiden pesu. Viimein omaohjaaja-aikaa, jolloin tutustuttiin lasten kanssa paremmin toisiimme.

Vähän mekastusta, joka vähitellen laantui. Hetkeksi rauha järkkyi koko talossa, kun ryhmäni pienin villiviikari säikäytti minut hyppäämällä oven takaa kiljaisten niin, että minultakin pääsi iso parahdus. Tilanne rauhoittui onneksi nopeasti ja lapset jäivät iltasadun jälkeen kiltisti nukkumaan. Kyllä oli monivaiheinen päivä.

Päivät leirillä sujahtivat vauhdilla. Niihin sisältyi minulle uusia leikkejä ja pelejä.

Keinujille vauhdin antoa, juttujen kuuntelua, lohdutusta, kehumista, tsemppaamista, neuvomista. Välillä muistuttamista aikataulusta, ja paljon nauramista.

Olin niin mielissäni siitä, että lapset pyysivät minua mukaan leikkeihinsä.

Osa omista lastenlapsista on aikuisia, ja nuorinkin jo jättänyt leikkijutut taakseen, niin että kyllä oli mukava touhuta taas pienten kanssa.

Ohjelmaan kuului kepparin tekoa ja hamahelmitöitä. Esitettiin sketsejä ja tehtiin kasvomaalauksia. Oli polttopalloa, ryysyviestiä, lipunryöstöä ja paljon muuta. Ulkoiltiin paljon joka päivä.

Ohjaajan tehtäviin kuului myös ruoan jakaminen. Onko kädet pesty, muistitko laittaa käsidesiä? Maitoa vai mehua? Otatko leipää, mitä laitetaan päälle, laitetaanko salaattia? Paljonko laitetaan keittoa?  Ruokaa oli paljon ja kaikki hyvää. 

Sitten ruokailu oman ryhmän kanssa, juttelua päivän tapahtumista ja mitä sitä seuraavaksi onkaan ohjelmassa.

Teimme jokaisena viikonloppuna retken meren rantaan. Ensimmäinen oli ötökkä- ja aarrejahti.

Suurennuslasien alle joutui monenlaisia mönkijää, savimöykkyä ja oksanpätkää. Löytyipä sieltä ihan kultakiviäkin, ihan varmasti ainakin jotakin arvokasta malmia niissä kiilteli. Aarteita lähti monen lapsen matkassa kotiin tarkemmin tutkittaviksi.

Toinen viikonloppu osui vappuun, joten lapsille oli tietenkin varattu ilmapalloja. Munkkia ja simaa oli retkieväänäkin. Rannalle valmistui joka ryhmältä hieno mandala maastosta löytyneistä kivistä ja oksista, havuista ja kävyistä, olipa mukana pupun papanoitakin.

Kolmas retki oli sitten kalareissu. Ensin tietenkin piti löytää matoja. Ja niitähän löytyi ihan läheltä.

Innokkaat onkijat tonkivat pitkiä lieroja saappaat litsahdellen savisessa maassa. Taisipa jonkun saapas juuttua liejuun niin tiukkaan että tovin aikaa sai irrotella sitä.

Minun tehtäväkseni jäi koota onget ja selvitellä siimat, siihen minulla onkin onneksi rutkasti kokemusta. Joukossa oli yksi pieni, jo tottunut kalamies. Hän tarjoutui laittamaan matoa koukkuun ja hyvin onnistui. Näimme hienoja heittoja, jotka lennättivät siiman kohoineen ja koukkuineen kalojen ulottuville. Pari kertaa harhatähtäys takerrutti siiman puun oksaan, ja ainakin kerran koukku tarttui pohjaan.

Kalaa ei saatu, mutta lohdutukseksi rannalta löytyi kosolti kotiloita. Ne olivat mieluisia kerättäviä, ja monelle ihan uusi tuttavuus.

Lauantaisin saunottiin ja nuotioitiin. Ensimmäisellä leirillä rohkeimmat uskaltautuivat jopa lumihankeen pyörähtelemään. Nuotiolla paistuivat makkarat ja tikkupullat, joihin taikinan valmistivat keittiöllä kaiken osaava henkilökunta. Pullat olivat lasten mielestä kerrassaan herkullisia ja parasta siinä oli, että kukin sai paistaa pullansa itse.

Eräänä päivänä isommat lapset tekivät suuren urakan Riemuliiteriksi nimetyssä välinevarastossa. Varaston siisteys oli kokenut jonkin asteisen mullistuksen, tavarat sikin sokin, vähän miten sattui. Leiriläisten joukosta löytyi pari johtajatyyppiä, jotka panivat tuulemaan ja ei aikaakaan, kun varasto oli siistimpi kuin koskaan. Tavarat järjestyksessä ja nimilaput hyllyjen reunoissa osoittamassa missä minkäkin tavaran kuuluu olla.

Oli hienoa seurata, miten järjestelmällisesti kaikki sujui, hyvässä yhteishengessä kaikkien osallistuessa innokkaasti.

Nuo kolme viikonloppua olivat kevään parhaimmat.

Turhaa olivat epäilyt pärjäämisestä lapsijoukon keskellä ja siitä jaksaako sitä vielä.

Hyvin jaksoin, ja illalla ei tarvinnut unta odotella.

Kiitokset vielä huipulle ohjaajatiimille hyvistä vinkeistä, ilman heitä ei olisi sujunut niin hyvin kuin nyt sujui. Ja tietenkin suurin kiitos kuuluu kaikille niille ihanille lapsille, joihin sain tutustua. Suosittelen kaikille epäileville kokeilemaan leirielämän piristävää ruisketta.  Koskaan ei voi tietää, jos ei koskaan kokeile.

---

Nyt voi ilmoittautua halukkaaksi leiriohjaajaksi syksyn viikonlopuleireille!