Viime kesäkuussa Helsingin rautatieasemalla leiribussin edessä kohtasivat vanhat tutut.
– Emme tienneet yhtään etukäteen, että olemme päässeet samalle perheleirille, Farhia Abdi, 43, ja Jihane Hebbi, 37, kertovat yhteen ääneen.
Naiset ovat tutustuneet jo muutama vuosi sitten Länsimäen kansainvälisessä toimintakeskuksessa. Ilmiselvästi naiset ovat hyviä ystäviä, keskustelu rönsyilee ja katkeaa välillä nauruun.
– Länsimäessä olemme tutustuneet moniin ihmisiin. Se on kulttuurien kohtaamisen paikka, ihmisiä on yli 20 eri maasta, Jihane kertoo. – Siellä on monenlaista toimintaa: syödään aamupalaa yhdessä, tehdään eri kulttuurien ruokaa, ommellaan, opitaan suomea, jutellaan ja nauretaan ja sieltä saa myös tukea, Jihane kuvailee Hakunilan kansainvälisen yhdistyksen toimintaa.
On tärkeää päästä välillä pois neljän seinän sisältä ja tavata muita ihmisiä.
Farhia ja Jihane puhuvat siitä, kuinka tärkeää äideille on päästä pois kotoa neljän seinän sisältä, vaikka edes tunniksi päivässä. Yksin kotona pienistä asioista kasvaa suuria.
Farhia työskentelee itsekin Hakunilan kansainvälisessä yhdistyksessä. Sieltä hän kuuli myös Parasta Lapsille -toiminnasta.
Suomesta ja suomen kielestä
Kun naisilta kysyy, koska he tulivat Suomeen, vastaus tulee tarkan päivämäärän, kellonajan ja hilpeän naurun kera.
– Laiva oli satamassa kello kymmenen, muistan sen hyvin, Farhia kertoo.
Farhia tuli Suomeen Somaliasta 2008, lapset vasta viisi vuotta myöhemmin 2013.
– Vaikka Farhian lapset ovat olleet Suomessa vasta kaksi vuotta, hänen 19-vuotias tyttärensäkin puhuu jo sujuvaa suomea, Jihane kehuu.
– Lapset oppivat suomea nopeasti, mutta samalla he alkavat unohtaa arabiaa ja somaliaa, Farhia sanoo hiukan huolestuneena.
Monikielisyyden eduista naiset ovat yhtä mieltä, molemmat puhuvatkin hyvin suomea. Jihane on kotoisin Marokosta ja hänen äidinkielensä on arabia. Suomeen hän tuli jo 1998.
– Minä opin suomen kielen kuuntelemalla, television tekstityksen ja kavereiden avulla. En ole käynyt suomen kielen kursseja, Jihane kertoo.
Hän tekee arabian kielen tulkin töitä.
Perheleirillä on joka päivä eri ohjelmaa
Jihane oli viime kesänä Kisakeskuksen perheleirillä 3-, 5- ja 6-vuotiaiden lastensa kanssa. Farhialla on kahdeksan lasta Suomessa, leirille hän lähti kolmen nuorimman kanssa: 11-vuotiaan ja 12-vuotiaiden kaksosten kanssa.
– Vaikka meillä on niin eri-ikäiset lapset, he pitävät toisistaan, isommat huolehtivat pienemmistä, Farhia kertoo.
– Ja leirillä Farhia piti välillä minun lapsia, niin sain rauhassa syödä, Jihane nauraa.
– Jihane laittaa aina kaiken lapsille ensin valmiiksi, ennen kuin syö itse, Farhia jatkaa.
Olin niin onnellinen, kun heräsin aamulla mökistä.
Kun naiset muistelevat perheleiriä, he kehuvat kilvan Kisakeskuksen mökkejä, ruokaa ja luontoa, ohjaajia ja ohjelmaa. He kuvaavat leirielämää eloisasti ja hetkeksi kielikin vaihtuu arabiaksi, kun selvitellään yhden leikin nimen suomenkielistä nimeä.
– Kyllä me nautittiin siitä ohjelmasta! Olin niin onnellinen, kun heräsin aamulla mökistä. Puettiin vain vaatteet päälle ja lapset juoksivat ravintolaan aamiaiselle. Sen jälkeen oli kaikkea kivaa tekemistä: askartelua, soutelua, frisbeegolfia, tanssia, kalastusta, leikittiin jättipallolla... joka päivä eri asioita, Jihane kehuu ja Farhia jatkaa:
– Usein sai valita, mitä tehdään ja oli aikaa olla myös rauhassa, istuttiin nurmikolla ja kuunneltiin musiikkia. Lapsista tuntui, että ollaan matkalla ja oikealla lomalla.
Naiset muistelevat lämmöllä myös viimeisen illan juhlan esitystä:
– Esitimme yhden syyrialaisen äidin kanssa kolmisin arabialaista napatanssia, naiset nauravat.
Aikaa kuunnella lasta
Jihane sanoo, että perheleiri on ihanaa aikaa lasten kanssa.
– Ei tarvitse tehdä ruokaa ja siivota. Leirillä ehtii ihan eri lailla kuunnella lasta, kun saa olla koko päivän yhdessä.
Naiset puhuvatkin paljon siitä, kuinka päivät ja viikot kuluvat arjen pyörittämisessä, aamusta aika kiitää päivään ja kohta onkin taas ilta.
– Nuorena ajattelin, että sitten kun olen aikuinen, olen vapaa tekemään mitä vaan, Farhia sanoo ja jatkaa huvittuneesti, – ja nyt taas haikailen, että voi kun pääsisi takaisin äidin pöytään, silloin ei tarvinnut itse tehdä kaikkea!
Aika rientää ja samalla lapset kasvavat nopeasti. Farhia kertoo, kuinka pitkiä hänen poikansa ovat, yli 180 senttiä.
– Se on haikeaa, vaikka samalla se onkin palkinto, minkä äiti saa. On ihana nähdä kun he kasvavat ja saa olla ylpeä heistä, kun he opiskelevat vaikka lukiossa, Jihane sanoo viitaten Farhian lapsiin.
Perheleirillä luontoa ja yhteisöllisyyttä
Koitan udella olisiko leirillä jokin voinut olla paremmin. Naiset keksivät vain yhden asian: sää.
– Ainoa mikä leiriltä puuttui, oli aurinko. Koko leirin melkein satoi ja lapset olisivat tietysti halunneet uida.
Mutta heti perään molemmat alkavat kilvan kehua Suomen kaunista luontoa. Luonto ja metsä olivat tehneet leirillä vaikutuksen.
– Ei meillä muuten ole sellaista tilaisuutta kävellä metsässä, päästä soutamaan ja kalastamaan, Jihane sanoo.
– Suomen luonto on hieno. Kun kävelee metsässä, saa järjesteltyä ajatuksia, Farhiakin toteaa.
Suomen luonto on hieno. Kun kävelee metsässä, saa järjesteltyä ajatuksia.
Kotona naiset eivät uskalla lähteä yksin metsään kävelylle. Yhdessä leirillä se oli kuulemma eri asia.
– Jos menisin yksin, alkaisin heti kuunnella, että käveleekö joku takana, Jihane hymyilee.
Naiset kehuvat leirin yhteisöllisyyttä.
– Vielä illalla kun käveltiin kaikkien perheiden kanssa mökeille, kyseltiin kuulumiset ja tykkäsitkö tästä ja tästä ohjelmasta.
Entä ehtikö leirillä viettää aikaa myös kunnolla toisten aikuisten kanssa? Farhia ja Jihane katsahtavat toisiaan ja purskahtavat nauruun.
– Ehti, varsinkin viimeisenä yönä! Lapset nukkuivat, mutta eihän me maltettu. Ramadan oli juuri alkamassa seuraavana päivänä, niin me valvottiin muutaman aikuisen kanssa melkein aamuun asti, naiset paljastavat.
Leiriltä kotiin palaa uusi ihminen
Naiset suosittelevat perheleiriä kaikille, mutta erityisesti sellaiselle perheelle, jolla on ongelmia jaksaa.
– Silloin kun ihminen näkee vain mustaa ja mustaa, tarvitaan jokin valo, vaikka kuinka pieni. Sitten pystyy taas kaivamaan sen valon muualtakin esiin ja näkemään, kuinka kaunis elämä on. Kaikki voi näyttää pimeältä, mutta kun saa näkökulmaa asioihin, jaksaa taas, Jihane sanoo.
– Hetkeksi pääsee ihan eri maailmaan. Leiriltä kotiin palaa uusi ihminen, kuvaa Farhia.
Kaikki voi näyttää pimeältä, mutta kun saa näkökulmaa asioihin, jaksaa taas.
Farhia haluaa vielä erikseen kiittää leirin vapaaehtoisia ja leirijohtajaa.
– He tekevät niin hienoa työtä, ihailen heitä. He huolehtivat meistä, tekevät hienon ohjelman ja he tykkäävät lapsista. Joku on keskittynyt siihen, että siellä on oikeasti parasta lapsille, Farhia toteaa.
– Meidän lapset viihtyivät myös tosi hyvin, Jihane sanoo ja imitoi poikaansa: "Äiti, milloin me mennään takaisin leirille?"
Kesän 2016 perheleireille voi hakea 31.3. asti. Lue lisää perheleireistä ja täytä hakemus.
Teksti ja kuvat: Marjukka Kähönen