Järjestöuutiset
1.10.2020
Vuoden vapaaehtoisen 2020 äänestys on alkanut. Parasta Lapsille -järjestön ehdokas on Timo Kuusijärvi

Kansalaisareena palkitsee tänä vuonna seitsemättä kertaa Vuoden vapaaehtoisen. Tavoitteena on nostaa vapaaehtoistoiminnan arvostusta ja näkyvyyttä, ja palkinnon saaja toimii seuraavan vuoden ajan vapaaehtoistoiminnan lähettiläänä. Kampanja starttasi maanantaina 17.8., jolloin kuka tahansa – niin yksityishenkilö kuin yhteisö – sai ehdottaa Vuoden vapaaehtoista Kansalaisareenan verkkosivuilla.

Me ehdotimme Timo Kuusijärveä.

Timo Kuusijärvi tuli Parasta Lapsille ry:n vapaaehtoiseksi vuonna 2000. Nyt hän on ehtinyt ohjata jo noin 60 lasten ja nuorten leirillä. Lämmin, välittävä ja hassutteleva Timo jää lasten mieliin. Hän saa vieläkin syntymäpäiväkortteja 20 vuoden takaisilta leiriläisiltä ja ohjattavana on ollut niin äitejä kuin tyttäriä – jopa 3 sukupolvea on ollut Timon leireillä.

Konkari ei kaihda uusiakaan kokemuksia. Vuosien kesäleirien jälkeen hän lähti kriisiytymisuhassa olevien perheiden lasten viikonloppuleireille ja tänä vuonna koronan keskellä rohkeasti kanssamme kokeilemaan verkkoleiritoimintaa lapsille. Timo näkee lapsissa hyvän. Hän antaa heille onnistumisen kokemuksia ja itseluottamusta. Jotkut aluksi arat lapset tulevat usein loppuleiristä Timon kainaloon kehräämään.

Vaikka omassakin elämässä vipinää on 8 lapsen isällä riittänyt, on hän silti aina jaksanut huolehtia myös muiden lasten hyvinvoinnista. Timo on myös Parasta Lapsille Haukiputaan osaston aktiivi: ”Timo on pitkäaikainen vapaaehtoinen ja ehtinyt nähdä ja tehdä paljon. Timo on aina ollut sitoutunut Parasta Lapsille -toimintaan ja laittanut toiset etusijalle. Hän yleensä tarjoutuu itse tekemään enemmän helpottaakseen toisten taakkaa.”

Lasten hyvinvointi on Timolle sydämen asia. Hän on toiminut nuorten tukihenkilönä sekä rikos- ja riita-asioiden sovittelijana. Timo myös kirjoittaa paljon lehtiin lasten ja nuorten asioista, vie järjestön ilosanomaa eteenpäin ja herättelee ihmisiä aitoon kohtaamiseen ja läsnäoloon.

Yleisöäänestys on käynnissä 1.–30.10. Kymmenen kärjen joukosta arvovaltainen raati valitsee Vuoden vapaaehtoisen 2020. Vuoden vapaaehtoinen palkitaan Vapaaehtoisten päivänä alla 4.12.2020.

Anna ääni Timolle!