Järjestöuutiset
5.2.2021
Kevään Näe hyvä mussa -viikonloppuleirejä Hämeenlinnassa, Oulussa, Riihmäellä ja Tampereella johtavat Paula, Päivi, Kaisa ja Harri. Iloista kevättä kohti!

Hämeenlinna, Paula Rinne

Paula RinneHeippa!

Olen Paula, Hämeenlinnan Näe hyvä mussa-leirien leirijohtaja keväällä 2021. Olen sosionomi (ylempi AMK) ja työskennellyt pitkään lasten ja perheiden kanssa lastensuojelussa sekä liikunta- ja hyvinvointipalveluissa.  Liikunta ja tanssi ovat aina olleet lähellä sydäntäni ja toiselta ammatiltani olenkin tanssi-liiketerapeutti. Lasten kanssa toimiessa parasta on lasten kyky hassutella ja heittäytyä seikkailuihin. Ikinä ei tiedä, minkälaisiin hullutuksiin yhdessä päädytään.

  • Rakastan sushia ja popcornia. Tykkään myös leipoa, vaikka itse en olekaan mikään herkkusuu.
  • Minua kiehtovat isot kissaeläimet kuten tiikerit ja leijonat.
  • Viime vuosina on tullut enimmäkseen luettua lastenkirjoja, joista vanhat klassikkosadut ovat mieluisimpia. Itseäni hemmottelen hyvillä dekkareilla.
  • Inhoan kylmää vettä ja siksi uinti ei olekaan ykkösharrastukseni.
  • Ihailen ihmisiä, jotka ovat rohkeita ja uskaltavat toteuttaa unelmiaan.

Odotan innolla leirejä ja yhteisiä seikkailujamme! Tehdään yhdessä leireistä ikimuistoiset!

 

Oulu, Päivi Kuoppala

Päivi KuoppalaHei!

Olen Päivi ja keväällä 2021 toimin leiripedagogina Oulun Näe hyvä mussa -leireillä.

Olen kahden nuoren lapsen äiti ja koulutukseltani tekstiilimuotoilija, joka on myös lukenut kasvatustieteitä. Työurani olen tehnyt opettaen käsitöitä sekä kouluissa, että taiteen perusopetuksen parissa lasten taidekoulussa. Viime vuodet olen toiminut varhaiskasvatuksessa taidepedagogina.

Vapaa-ajallani nautin luonnossa liikkumisesta, hirsitalomme remontoimisesta sekä kasvihuoneessa puuhastelusta. Harrastan joogaa sekä uimista.

Lapsena tykkäsin osallistua itse erilaisille teemaleireille ja myöhemmin olen itsekin ollut useita kertoja niissä ohjaajana. Leireillä yhteisöllisyys ja asioiden kokeminen porukalla on todella rikastuttavaa ja parhaimmillaan avaa uusia oivalluksia yhdessä tekemisen kautta.

  • Lempiväri: Vihreän eri sävyt
  • Lempieläin: Kotona meillä on ollut lampaita sekä rekikoiria mutta nyt olen tyttäreni myötä hullaantunut kaneihin
  • Lempiruoka: Hirvikäristys perunamuusin ja puolukkasurvoksen kera
  • Lempikirja: Lastenkirjoista Fedja-setä, kissa ja koira. Aikuisten kirjoista mieleeni on jäänyt erityisesti Elena Ferranten kirjat
  • Ihailen: Sydämen viisautta ja kykyä nähdä ihmisissä hyvää
  • Ilahdun: Herätessäni kuulaisiin, kauniisiin päiviin kun tekee mieli lähteä heti ulos

Riihimäki, Kaisa Heikkilä

Kaisa HeikkiläHei!

Olen Kaisa, Riihimäen Näe hyvä mussa-viikonloppuleirien leirijohtaja.
Koulutukseni on Sosionomi (AMK) ja sosiaali-ja terveysalan ammatillinen ope.
Arkityöni on lastensuojelulaitoksen johtamista ja vapaa-ajalla vietän aikaa perheen kanssa kotona,
luonnossa, järvellä ja välillä kesäisin moottoripyörällä tien päällä.
Lapsissa parasta on heidän aitous ja uteliaisuus, nautin todella heidän seurastaan.

  • Lempivärinä pinkin eri sävyt
  • Lempieläin on koira. Meidän perheessä on valkoinen kääpiösnautseri. Ihanan sosiaalinen ja iloisen utelias perheenjäsen.
  • Lempiruokani on lohi.
  • Lempitekeminen on luonnossa liikkuminen ja mökkeily.
  • Lempielokuviani ovat romanttiset draamat.
  • Ihailen lempeitä rakastavia ihmisiä. Heidän seurassaan on hyvä olla.

 

Tampere, Harri Kuukasjärvi

Harri KuukasjärviMoi!

Minun nimi on Harri ja tulen Hämeenlinnasta. Tulen toimimaan leirinjohtajana Tampereen Näe hyvä mussa leireillä 2021 aikana. Olen kahden lapsen isä ja koulutukseni olen hankkinut urheilualalta. Tälläkin hetkellä opiskelen Itä-Suomen yliopistossa urheilujohtamista. Olen ollut toiminut jääkiekkovalmentajana kohta 11 vuotta. Tällä hetkellä työskentelen valmennuspäällikkönä. Vapaa-ajallani nautin ulkona liikkumisesta ja urheilusta monissa muodoissa.

Arvostan ihmisissä huumorintajua, uskallusta heittäytyä uusille asioille, sekä rohkeutta olla oma itsensä. Odotan innolla, että pääsen tutustumaan leiriläisiin ja heidän perheisiinsä, sekä muihin toimijoihin. Toivon, että voimme yhdessä heittäytyä mukaviin viikonloppuihin!