Järjestöuutiset
15.9.2020
Chileläinen kirjailija ja runoilija Elicura Chihuailaf voitti valtakunnallisen kirjallisuuspalkinnon 2020. Hän oli ensimmäinen mapuchekirjailija, joka voitti tämän palkinnon. 

Chihuailaf toimi osana Pideen tiimiä Tiruassa. Hän piti kahden vuoden ajan kirjallisuustyöpajoja Primer Agua -koulun lapsille projektissa, jota Parasta Lapsille ry rahoitti.

Yli tuhat ihmistä äänesti sen puolesta, että tämän 68-vuotiaan kirjailijan teos otettaisiin ehdokaslistalle. Tämä on suuri saavutus mapucheyhteisölle.

"Paljon kiitoksia tästä hyvästä uutisesta, olen kiitollinen jokaiselle raadin jäsenelle. Kiitos, että myönsitte minulle tämän erittäin tärkeän tunnustuksen. Tämä oli kolmas kerta, kun UFRO ja PUC asettivat minut ehdolle ja olen kiitollinen tästä luottamuksesta", kommentoi kirjailija saadessaan uutisen palkinnosta. 

Elicura Chihuailaf julkaisi ensimmäisen teoksensa vuonna 1977, mutta alkoi julkaista kertomuksia ja runoja säännöllisemmin 90-luvulla. Sen lisäksi, että hän toi teoksissaan esille alkuperäiskansan maailmankatsomusta, hän järjesti myös mapuchekirjailijoiden tapaamisia Chilessä ja ulkomailla.  

Vuonna 1999 hän julkaisi omaelämäkerrallisen teoksen "Luottamuksellinen viesti chileläiselle", jossa hän käy läpi lapsuuttaan sekä niitä tunteita, joita mapuchena eläminen hänessä herätti. Teoksessa hän sekoittaa espanjan kieltä muutamien mapudungun kielisten sanojen kanssa.

Kirjailija sanoo odottavansa, että "tämä palkinto avaa oven sille, että Chilen tasavalta rohkaistuu todella kuulemaan, millaisessa todellisuudessa meidän mapucheyhteisömme elää".