Järjestöuutiset
27.9.2021
Näe hyvä mussa -leirejä on vietetty elokuusta alkaen Hauholla, Pukkilassa ja Koivuhaassa. Vielä jatketaan joulukuuhun saakka! Leirejä luotsaava, rautainen leirijohtajien ja -pedagogien joukko esittäytyy tässä!

Tampere

Jenna Koivisto

Hei kaikille,
olen Jenna Koivisto Tampereelta ja toimin Näe hyvä mussa -leirillä Tampereen-porukan leirin johtajana. Erikoistun lastensuojeluun ja nuorisotyöhön ja voisi sanoa, että olen sellainen ”jokapaikanhöylä” ammatillisestikin. Kokemusta löytyy moneltakin eri alalta, mutta sosiaaliala on itselle se sydäntä lähinnä oleva.
Vapaa-aika menee harrastuksissa, perheen ja ystävien kanssa. Matkustelu ja mökillä oleminen kuuluvat myös olennaisesti vapaa-ajanviettooni. Rauhalliset kävelylenkit perheen papparaisen (ranskanbulldoggi) kanssa antavat omaa aikaa arjen kiireiden keskellä.

⦁ Lempivärini on sinisen eri sävyt. Varsinkin turkoosia löytyy kodin sisustuksesta.
⦁ Minulla ei ole lempieläintä vaan tykkään kaikista eläimistä. Jokainen eläin on upea omana itsenään, mutta tottakai oma koira on maailman paras koira.
⦁ Lempiruokani on pizza.
⦁ Lempparielokuvia ovat komediat.
⦁ Telkkarista katson jääkiekkoa ja jalkapalloa.

Parasta lasten kanssa on pitää hauskaa yhdessä ja oppia uutta. Huumori on tärkeä osa omaa elämääni ja vitsailen paljon lastenkin kanssa. Nauru tekee hyvää itse kullekin.

Kati Eskman-Reima

Olen Kati, hämeenlinnalainen 35-vuotias sosionomi ja sairaanhoitaja sekä kahden lapsen äiti. Minulla on useita vuosia sairaanhoitajan töitä takana, mutta uuden ammatin myötä olen työskennellyt niin Parasta Lapsille ry:n leireillä kuin varhaiskasvatuksen parissa. Syksyllä toimin Pukkilassa Näe hyvä mussa -toiminnan leiripedagogina. Pidän siitä, että ympärilläni on iloa ja naurua, elämän ääniä. 

Harrastan erilaisia juttuja luonnossa, kuten polkujuoksua, maastopyöräilyä sekä retkeilyä. Kesässä nautin eniten satokauden herkkujen viljelystä kasvihuoneessani, syksyisin tykkään ihailla värejä luonnossa ja sienestää. Talvet ei ole koskaan olleet juttuni, mutta lasteni myötä olen oppinut nauttimaan niistäkin vaikkapa lumiukkoja rakentaen ja luistellen. Keväässä parasta on aurinko ja lisääntyvä lämpö. 

Leirielämä Pukkilassa on minulle jo entuudestaan tuttua, mutta olen lähdössä ensimmäistä kertaa Näe hyvä mussa -toiminnan matkaan ja toivon, että saamme yhdessä leiriläisten kanssa nauttia kivoista leiriviikonlopuista ja ennen kaikkea – nähdä hyvän kaikissa meissä! 

Hämeenlinna

Leena Lehtimäki

Hei

Olen Lehtimäen Leena, Näe hyvä mussa -leirin Hämeenlinnan-ryhmän johtaja syksyllä 2021.

Olen jo vuosia työskennellyt lasten ja nuorten parissa luokanopettajan  roolissa, mutta nyt vaihdan vähän näkökulmaa. Kiva lähteä mukaan!
Olen aktiivinen liikunnan harrastaja, harrastan tanssillista voimistelua ja liikun kahden koirani, Topin ja Voiton kanssa mielelläni lähiluonnossa. 
Tykkään myös musiikista ja kulttuurista eri muodoissa, museot ja teatterit ovat lempipaikkojani. Käsillä tekeminen on myös mukavaa.
Perheeseeni kuuluu aviomies ja kaksi aikuista tytärtä. Leiritoiminta on tuttua lasteni harrastusten kautta.

Nähdään Näe Hyvä Mussa -leirillä Lomakeskus Pukkilassa ja vietetään mukavaa syksyä 2021 leireillen!

Mimmu Pietilä

Moikka!

Olen Mimmu, Hämeenlinnan Näe hyvä mussa -leirien leiripedagogi syksyllä 2021.

Koulutukseltani olen lastenohjaaja, personal trainer ja psyykkinen valmentaja. Työni hyvinvointi- ja liikunta-alalla liittyy vahvasti lasten, nuorten kuin aikuistenkin itsetunnon kehittämiseen sekä liikunnan kautta, että omien vahvuuksien löytämisen kautta. Toimin myös vapaaehtoisena tukihenkilönä 11–16-vuotiaille nuorille.

Minulle tärkeää lasten ja nuorten kanssa työskennellessä on aito läsnäolo, turvallisuuden tunne ja rentous. 

• Rakastan eläimiä. Tällä hetkellä kotonamme asustaa kolme pupua, kaksi koiraa ja yksi kissa.
• Minulla on itselläni keskittymis- ja tarkkaavaisuushäiriö, mutta pidän sitä ennemmin supervoimana kuin haittana. Pystyn sitä kautta myös samaistumaan moniin lasten ja nuorten haasteisiin. 
• Lempivärini on erilaiset vihreät.
• Lempiruokaani on Intialaiset kasvisruuat.
• Jos voisin, keikkuisin kaiket päivät ilmajoogaliinassa, kävelisin metsässä ja uisin luonnonvesissä.

Odotan innolla syksyn leirejä ja kohtaamista teidän kanssanne. Pidetään hauskaa yhdessä! 

Riihimäki

Hilkka Hyttinen

Hei, olen Hilkka Hilleksikin kutsuttu Hauhon-leirin leirijohtaja. Olen opiskellut ja tehnyt erilaisia töitä teatterin, taiteen, opettamisen ja johtamisen saralla. Tykkään tehdä asioita ryhmässä, innostun yhteisestä kehittämisestä ja uusien asioiden kokeilusta. Minulle tärkeitä asioita ovat yhdenvertaisuus, luonnon monimuotoisuus, huumori, yhteisöllisyys, liikunta, taide ja kulttuuri eri muodoissaan. Leiriltä odotan uusiin ihmisiin tutustumista, kivoja keskusteluja, uimista, pelejä ja leikkejä, hyvää ruokaa ja luonnossa oleilua.

Meillä alkoi elokuussa ihana yhteinen seikkailu kohti vuoden loppua. Olen tyytyväinen siitä, että saamme seurata luonnon muutosta kesästä talveen ja ystävystyä toistemme kanssa.
 

Henrika Punnonen

Heippa!

Olen Henrika ja syksyllä 2021 toimin leiripedagogina Riihimäen Näe hyvä mussa -leireillä. Olen kotoisin Kuopiosta, mutta nykyään asun Helsingissä. Vapaa-ajallani nautin mökkeilystä, vesillä ja metsässä liikkumisesta sekä lukemisesta. Myös liikunta ja ystävät saavat hyvälle mielelle. Haaveilen omasta koirasta ja yritänkin kovasti löytää pientä villakoiranpentua :) Leirielämään rakastuin lapsena partiossa. Tykkään istua nuotiolla, ihmetellä luontoa ja syödä ulkona. Koulutukseltani olen erityisopettaja. Olen ollut ohjaajana monilla lasten leireillä ja toiminut valmentajana urheiluharrastuksissa. Tällä hetkellä työskentelen alakoulussa erityisluokanopettajana ja opetan myös hieman ruotsia yläkoululaisille.

⦁ Sauna ja muurikkaletut ovat lempijuttujani kesässä
⦁ Harrastan jalkapalloa ja tykkään muutenkin pallopeleistä, pingiksessä olen aika hyvä!
⦁ Minulla on kotonani paljon kasveja, varsinkin kaktuksia on monta
⦁ Lempiruokani vaihtelee, juuri nyt suosikkeina ovat avokadopasta ja sushi
⦁ Kamera kulkee usein mukana ja valokuvaus on yksi harrastuksistani

Lasten ja nuorten kanssa parasta on yhdessä tekeminen, nauraminen, kiireettömät keskustelut ja onnistumisen ilo. Mukavaa päästä tutustumaan ja leireilemään teidän kanssa!

Oulu

Tiina Rusanen

”Aurinkoiset terveiset Oulusta!
 
Olen Tiina Rusanen ja toimin syksyllä 2021 Oulun Näe hyvä mussa -leireillä leirijohtajana.
 
Tänä vuonna tulee kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun olen ensimmäistä kertaa päässyt vapaaehtoisena ohjaajana nauttimaan Koivuhaan mahtavasta leiritunnelmasta. Siitä lähtien olenkin ollut innokas leireilijä ja viettänyt lukuisia kesiä ja lomia leiritoiminnan parissa niin ohjaajana kuin leirijohtajana. Koulutukseltani olen kasvatustieteiden maisteri ja olen toiminut erilaissa opetus- ja ohjaustehtävissä niin järjestöissä kuin ammattikorkeakoulussa.
 
Leireillä tykkään leikeistä ja peleistä, leipomisesta, köllöttelytuokioista, hupsuttelusta ja yhteisistä luontoseikkailuista. Minulle on tärkeää, että leirillä vallitsee rento ja turvallinen ilmapiiri ja kaikki saavat mielekästä tekemistä ja uusia onnistumisen kokemuksia. 
 
Vapaa-ajalla rentoudun retkeilemällä, puuhastelemalla Sepi-koirani kanssa, rullaluistelemalla roller derby -kentällä ja lukemalla kirjoja ja sarjakuvia. Tykkään opetella uusia taitoja ja temppuja, viimeksi olen kokeillut melomista kajakilla. Seuraavana tavoitelistalla on viimein oppia seisomaan käsillä. 
 
Odotan suurella jännityksellä, millaisia ihania persoonia pääsen syksyn aikana tapaamaan!

Karoliiina Kudjoi

Hei

Olen Karoliina, toimin Oulun Näe hyvä mussa -leireillä leiripedagogina syksyn 2021 ajan. Suoritan tällä hetkellä yhteisöpedagogiopintojen viimeistä vuotta ja toiveena olisikin valmistua tämän kuluvan vuoden lopussa. Aikasemmin olen työskennellyt reilun 8 vuoden ajan päiväkodissa ja loma-aikoina erilaisilla lasten ja perheiden leireillä.

Vapaa-ajallani mieluiten retkeilen nuotiolla ja ulkoilen meren rannassa sekä kuuntelen musiikkia.

Leireillä toimimisesta mielestäni parasta on yhdessä tekemisen ilo ja uuden oppimisen riemu.

  • Suosikkivärini: murrettu syksyn keltainen
  • Lempiruokani: lohikeitto ja lihapullat
  • Paras lukemani kirja: Pikku prinssi

Odotan innolla tulevia leirejä ja yhdessä koettuja hetkiä.

  • Ihailen: Sydämen viisautta ja kykyä nähdä ihmisissä hyvää
  • Ilahdun: Herätessäni kuulaisiin, kauniisiin päiviin kun tekee mieli lähteä heti ulos.