Paikallisosastojen kuulumiset
9.8.2022
Aurinkoisia ja helteisiä päiviä vietettiin Hilperissä 6–10-vuotiaiden lasten päiväleirillä 6.6.–1.7.2022.

Muutamia tuulisia ja sateisiakin päiviä leiripäiviin mahtui, mutta ulkona riitti pelejä ja leikkejä säällä kuin säällä.

Lapsia oli leirillä kaikkiaan 52. Leirin viimeisellä viikolla myös ukrainalaisia. Tulkki saatiin muutamaksi päiväksi avuksi, mikä helpotti ohjaajien työtä.

Touhua ja ohjelmaa riitti joka päivälle.

Helteillä oli sadettaja päällä ja uima-allas oli käytössä. Parasta Lapsille ry:n lippu nostettiin salkoon aamuisin ja sitten alkoivatkin päivän ohjelmat.

Kaikenlaista tekemistä mahtui leiripäiviin. Ruukkuihin istutettiin maissinjyviä. Oli jännää seurata kuinka maissit lähtivätkään kasvamaan ruukuissa. Olympialaisia, festareita, elokuvaa kera poppareiden ja pillimehun ja kasvomaalausta. Jalkapalloa on pelattu, kirkonrottaa, piilohippaa ”nurkkajussia” leikitty. Myös mölkky ja kroketti olivat suosittuja.

Leirivaari Tauno vei lapsia kalaan Lysarholman sillan kupeeseen. Jäätelöauto kävi juhannusviikolla ja viimeisen viikon helteillä ja lapset saivat valita itselleen jäätelön.

Ambulanssi kävi vierailulla ja lapset saivat tutustua sen toimintaan ensihoitajien kanssa.

Emäntänä leirillä toimi Seija Dahlman. Maukkaan ruuan ja välipalojen lisäksi hän paistoi mustikkapiirakkaa, pullaa ja sämpylöitä. Täytekakku valmistui Seijan ja lasten yhteistyönä. Seija valmisti ison kakun kermavaahtokuorrutuksella. Lapset saivat koristella kakun karamelleilla. Lämpimillä ilmoilla ruokailtiin ulkona. Sateella ja viileämpinä päivinä syötiin sisällä.

Juhannusjuhlaan valmistauduttiin huolella. Koristeiden valmistelu aloitettiin ajoissa. Juhlin sai tulla myös vieraita. Ateria ja kakku kuuluivat juhlaan. Aterian menu oli perunat, lihamureke ja jälkiruokana lasten koristama kermakakku. Leikkinä oli rikkinäinen puhelin, kenkäleikki (kumpi tykkää / tekee jotain enemmän) ja kukkakimpun heitto.

Viimeinen leiriviikko sisälsi mukavia yllätyksiä lapsille. Pomppulinna Spiderman oli yksi niistä. Lapset pomppivat ja laskivat riemulla liukumäkeä koko leiripäivän ajan.

Leirin viimeisenä päivänä oli kaikilla haikea mieli.

Leiri oli onnistunut suunnitelmien mukaan ja ohjaajat olivat kiitollisia siitä.

Kiitokset hyvästä ruuasta kuuluvat Seijalle! Niinhän sitä sanotaan, että ”hyvä ruoka, parempi mieli”. Varmasti lapsetkin saivat mukavia muistoja kesäleiristä. Kiitos myös leirivaari Taunolle. Taunon ansiosta pihamaan nurmikko pysyi siistinä ja hän oli hyvänä apuna ja seurana tarvittaessa.