Järjestöuutiset
30.3.2017
Parikymmentä aikuista ja vähintäänkin yhtä monta lasta valtasivat Pukkilan leirikeskuksen maaliskuun lopulla. Yhteensä 45 viikonloppuleiriläistä + 8 ohjaajaa! Iloiset leiriläisten tervehdykset kaikuivat jo ovensuusta – tietenkin suomeksi, koska suomea oli tarkoitus opetella. Pikakielikylvyn jälkeen väsyneitä, mutta onnellisia olivat niin leiriläiset kuin sen vetäjätkin.

Monikulttuurisille perheille suunnatun Opi suomea -viikonlopun järjestämistä testattiin nyt ensimmäistä kertaa. Kokemukset olivat rohkaisevia: leiriläiset tuntuivat viihtyvän ja nauttivan yhdessäolosta.

Kantasuomalaisetkin voisivat ottaa oppia siitä, miten eri sukupolvet pitävät yhdessä hauskaa.

Mukana oli yksi mummi, muutama sylivauva ja kaiken ikäisiä siltä väliltä.

Perjantai-illan alkujännitys saatiin nopeasti hälvenemään, kun leirin johtaja Heini veti nimi- ja liike -esittäytymisleikin. Kiehtovia koreografioita esittivät niin lapset kuin aikuisetkin.

Kielitreeniä monella tavalla

Lauantaina lapset pakattiin ulos ja aikuiset opiskelemaan. Sää ei ollut aivan paras mahdollinen, koska pulkkamäkeen ei enää päässyt, eikä jäälle uskaltanut mennä. Eija, Heini, Sofia ja Ville luotsasivat eri-ikäiset lapset omiin hommiinsa: nuoret unelmapajaan hahmottelemaan tulevaisuuttaan, pienemmät ulos energiaansa purkamaan ja taaperoikäiset televisiohuoneeseen leikkimään.

Aikuisille oli tarjolla kaksi erilaista kielipajaa.

Lähtökohtana oli aikuisten arki: millaisia ilmaisuja suomalaisessa yhteiskunnassa tarvitaan, jotta selviää.

Pientä päänvaivaa tuotti etukäteen se, että emme tienneet osallistujien kielitaidoista yhtään mitään. Jotakin saattoi kuitenkin arvailla, kuten esimerkiksi sen, että varsinkin kouluikäiset lapset puhuvat yleensä suomea vanhempiaan paremmin. Näin kuulosti olevan tässäkin ryhmässä.

Itse vedin Jennyn kanssa toista kielipajaa, jossa kuvia apuna käyttäen keskusteltiin siitä, mitä kukin tekee päivän mittaan eri aikoina. Puhetta riittikin niin, että ehdimme käsitellä vain aamu- ja iltatoimet. Samaan aikaan Aino kertasi toisen ryhmän kanssa asumiseen ja elämiseen liittyviä ilmaisuja, ja sitten ryhmät vaihtoivat paikkaa.

Suurin suksee taisi olla kuitenkin sunnuntaina pelattu Minnan verbipeli, jota pelatessa volyymi kohosi korkeaksi.

Lasten suosikkipeli oli Junior Alias, pienempien jättipallo.

Lauantaiset lettukestit, ulkopelit ja tanssit kruunasivat hauskan – ja toivottavasti myös hyödyllisen – yhdessäolon. Ihan mahtava leiri, täytyy sanoa!

Sanna Kivimäki
viikonlopun vapaaehtoinen ohjaaja