Järjestöuutiset
11.5.2021
Lomakeskus Pukkila odottaa leiribussien pelmahtamista pihaan, samoin iloiset leirivastaavat Aino ja Margariitta!

Aino RaiskinmäkiMoikka!

Olen Aino Raiskinmäki ja toimin tulevana kesänä yhtenä leirivastaavana Pukkilassa Aikaa ilolle ja Aikaa yhdessä -leireillä. Opiskelen sosiaalitieteitä Turun yliopistossa ja toimin joukkuevoimisteluvalmentajana Tampereella ja Turussa. Olen työskennellyt lasten kanssa esimerkiksi päiväkodissa, liikunnallisissa kesäkerhoissa sekä eri-ikäisten kilpa- ja harrastevoimistelutoiminnassa.

Tulevalta leirikesältä odotan yhdessäoloa, mukavaa tekemistä sekä elämyksiä luonnon keskellä. Uskon, että voimme oppia toinen toisiltamme erittäin paljon uusia asioita. On upeaa olla mukana tällaisessa toiminnassa!

Kolme lempiasiaani tällä hetkellä:

  • Ruuanlaitto ja leipominen. Lempireseptejäni tällä hetkellä ovat butter chicken -kastike sekä suklaamuffinssit.
  • Junassa matkustaminen. Joudun reissaamaan kahden kaupungin väliä me​lko paljon, mutta onneksi junamatkailu tarjoaa aina mukavia rauhoittumishetkiä kiireiseen arkeen.
  • Joukkuevoimistelu. Pitkän tauon jälkeen perustimme uuden joukkueen aikuisille ja on ollut ihanaa päästä herättämään vanhoja taitoja taas henkiin! Suuri unelmani on päästä kilpailemaan vielä itse.

Toivottavasti nähdään kesän leireillä!

Aino

 

Margariitta KnuuttilaHeippa!

Olen Margariitta Knuuttila. Tulevan kesän Pukkilan leirikeskuksen leirivastaava.

Olen alun perin kotoisin Etelä-Pohjanmaan Seinäjoelta. Tosin olen asunut viimeiset kymmenen vuotta Helsingin kivisissä maisemissa.

Normaaliarjessani työskentelen lasten ja nuorten kanssa. Koulutukseltani olen teologian maisteri. Opetan katsomusaineita, kuten evankelisluterilaista uskontoa, elämänkatsomustietoa ja islamin uskontoa sekä historiaa helsinkiläisessä koulussa. Työ ihmisten parissa on intohimoni!

Pukkilan leirikeskuksen luonnonläheinen sijainti tarjoaa meille leiriläisille oivat puitteet mukavaan yhdessä oloon. Leirillä pääsemme tutustumaan toisiimme ja luomaan uudenlaisia ystävyyssuhteita sekä nauttimaan kesästä ja kivasta tekemisestä.

  • Rakastan: Luontoa ja luonnossa liikkumista
  • Harrastan: Liikuntaa monipuolisesti ja vapaa-ajallani teen taideteoksia kosmetiikan avulla
  • Olen eläinrakas: Elämäni valo on koirani Mana
  • Lempiruoka: Kaikki ruoka, missä on tofua ja lehtikaalia... Hmm... esimerkiksi poke bowl!
  • Lempikirja: En lue juurikaan kirjallisuutta. Perehdyn erittäin mielelläni erilaisiin väitöskirjoihin ja pro gradu –tutkielmiin.
  • Musiikki: Intohimoni on metallimusiikki ja tietty eteläpohjalaisena tangomusiikki genrenä viehättää. Tosin kaikki musa on mieleeni.
  • Erityistaito: Musiikkiin liittyen, minulle riittää yksi kuuntelukerta tiettyä musiikkikappaletta, kun muistan jo kappaleen tekstit sanasta sanaan.
  • Lempielokuva: Eat Pray Love – omaa tietä etsimässä. Elokuvassa on mielestäni ihana ja maailmaa kauniisti tarkasteleva tunnelma.
  • Filosofia: Minusta me ihmiset moninaisuutemme kautta täydennämme toisiamme. Uskontotieteilijänä rakastan erilaisia maailmankatsomuksia, kulttuureja ja persoonallisuuksia.

Tavataan Pukkilassa!

Terkuin

Margariitta