Järjestöuutiset
29.4.2022
Etsimme innostavaa, lämmintä ja jämäkkää ihmistä johtamaan lasten viikonloppuleirejä. 

Tehtävänäsi on johtaa vapaaehtoisten ohjaajien tiimiä siten, että jokainen tietää paikkansa ja saa tuoda vahvuutensa toimintaan. Tiimisi luotsaa leiriläiset tutustumaan toisiinsa, ulkoilemaan, leikkimään ja pelaamaan. Nauttimaan uusista kavereista, turvallisista aikuisista ja mielekkäästä tekemisestä. Luotte leireistä voimia tuovan tauon arjesta niin lapselle kuin vanhemmallekin. Lapset valitaan leirille taloudellisten, terveydellisten tai sosiaalisten syiden perusteella.  

Kaksi viikonloppuryhmää 8–12-vuotiaille 

  • 7.–9.10. & 28.–30.10. 
  • 25.–27.11. & 16.–18.12. 

Leirikeskukseen on kuljetus Rovaniemeltä.  

Leirivastaavana

  • suunnittelet ja huolehdit leirin käytännön järjestelyistä vapaaehtoisten ohjaajien kanssa    
  • johdat vapaaehtoisten ohjaajien tiimiä  
  • teet yhteistyötä Parasta Lapsille -keskusjärjestön työntekijöiden kanssa   
  • laadit kirjalliset raportit toiminnasta  
  • viestit leiriltä mm. Instagramissa.   

Onnistuaksesi tehtävässä tarvitset:    

  • soveltuvan koulutuksen tai työssä hankitun vahvan osaamisen.  Esimerkiksi sosiaali-, kasvatus-, nuoriso-, taide- tai liikunta-alan tutkinto tai loppuvaiheen opinnot.   
  • kokemusta lasten kanssa toimimisesta    
  • ensiapukurssia (EA1) ja alkusammutuskurssia (AS1) tai itsenäistä sitoutumista niiden suorittamiseen ensimmäiseen leiriviikonloppuun mennessä. 

  Sinulla on myös aktiivisesti kuunteleva ja toisia kunnioittava tapa keskustella, taitoa pitää langat käsissäsi ja ottaa vastuuta. Työotteesi on reipas ja innostava. Kokemus leiri- ja vapaaehtoistoiminnasta on vahva etu.    
Ennen työsuhteen alkua hakijan on esitettävä rikosrekisteriote. (Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 14.6.2002 / 504).    

Me tarjoamme sinulle:    

  • monipuolisen ja itsenäisen työnkuvan, jossa kerrytät ryhmänjohtamistaitojasi   
  • innostuneiden vapaaehtoisten ohjaajien tiimin   
  • kokemuksen vaikuttavasta työstä lasten ja perheiden parissa  

Tukenasi on Parasta Lapsille -keskustoimiston työntekijät ja kollegasi toisissa leirikeskuksissa.  
Määräaikainen ja osa-aikainen työsuhde sisältää perehdytyksen työtehtäviin, leirien suunnittelutapaamiset, leirit sekä kehittämis- ja arviointikeskustelun.  
Palkka määräytyy yksityisen sosiaalipalvelualan TES:n mukaan. Palkkaus on kokonaispalkkana.    

Odotamme hakemustasi!  

Lähetä hakemuksesi ja CV:si  osoitteeseen rekry@parastalapsille.fi viimeistään 10.7.2022. Toimi pian, sillä täytämme paikan heti sopivan henkilön löydyttyä. 

Perehdytys tehtävään elokuun aikana. 

 
Kysy tehtävästä: Milla Kouri, puh. 050 430 6663/ milla.kouri@parastalapsille.fi.  
---  
Parasta Lapsille ry on 1945 perustettu valtakunnallinen lastensuojelujärjestö. Vahvistamme lapsiperheiden arjessa jaksamista ja hyvinvointia. Järjestämme leiri- ja viikonlopputoimintaa lapsille ja lapsiperheille: aikaa ilolle ja aikaa yhdessä. Kohderyhmämme ovat pienituloiset ja maahanmuuttajataustaiset perheet. Arvomme ovat moninaisuus, luotettavuus, yhteisöllisyys ja kestävä kehitys.