Auta Mapuche-lasta

Etusivu > Lahjoita > Auta Mapuche-lasta

Auta mapuche-lasta

Mapuchet ovat Chilen suurin vähemmistökansa. Parasta Lapsille ry on tehnyt työtä Chilessä jo vuodesta 1981.

Mikä mapuche?

Mapuchet ovat Etelä-Amerikan kolmanneksi suurin ja Chilen suurin alkuperäiskansa, joka elää Etelä-Chilen ja Etelä-Argentiinan alueella. Chilessä mapucheita arvioidaan olevan noin 10 prosenttia väestöstä. Lue lisää mapucheista ja heidän historiastaaan.

Tuemme lasten koulunkäyntiä Tirúassa, Chilessä

Auta mapuche-lasta -kampanja on toiminut Tirúassa vuodesta 2007 lähtien. Tirúan 10 000 asukkaasta yli 80 prosenttia on mapucheja. Tirúa on koko alueen köyhin ja vähiten kaupungistunut paikka.

Kampanjan avulla autetaan Primer Aqua ja Ponotro-kouluja tehostamaan ja monipuolistamaan opetustaan, jotta mapuchelapset saavat vahvistusta omalle identiteetilleen. Primer Aqua -koulun yhteyteen on rakennettu kirjasto ja hankittu opetustarvikkeita. Äitejä on tuettu käsityöyhdistyksen perustamisessa ja lasten kesäleirien järjestäminen on tullut jo perinteeksi.

Lapsille, joilla on motivaatiota koulunkäyntiin ja joiden vanhemmat ovat sitoutuneita kannustamaan lapsiaan koulunkäynnissä, etsitään Suomesta kummi ja kummiryhmä. Kummiavustus on 30 euroa kuukaudessa ja sillä korvataan lapsen koulunkäynnin kustannukset.

Käytännön toimista Chilessä huolehtii PIDEE-säätiö.

Lahjoita!

Tilinumero FI05 8000 1300 7922 08
Kerätyt varat käytetään mapuche-lasten koulunkäynnin tukemiseen Chilessä.

Rahankeräyslupa: RA/2021/1099

Varoja käytetään:

  • kolmen kummikoulun opetuksen ja toiminnan tukemiseen
  • äitien käsityöyhdistyksen toiminnan tukemiseen
  • lasten kesäleiritoimintaan
  • kummilapsitoimintaan.