Blogi

Etusivu > Blogi > Pieniä suuria murusia leiriarjesta

Kaksi poikaa ongella hiekkarannalla Koivuhaassa

Pieniä suuria murusia leiriarjesta

Leirit tarjoavat lapsille monipuolista tekemistä. Ihan tavallisia asioita, jotka ovat kuuluneet monen meidän aikuisen lapsuuteen. Joillekin nykylapsille nämä tavallisilta tuntuvat asiat saattavat olla ihan uusia kokemuksia.

Yhteiskunta on muuttunut niin monella tapaa ja pienet, ihan yksinkertaiset asiat ovat saattaneet jäädä
unohduksiin. Oletetaan, että lapsille pitää olla mahdollisimman suurta ja ihmeellistä tekemistä. Lapsia
viedään sisäleikkipuistoihin ja heille ostetaan mitä hienoimpia pelikonsoleita. Kuitenkin ne perinteiset
tekemiset saattavatkin antaa lapsille enemmän kokemuksia ja mieleenpainuvia hetkiä.

Leirillä lapset saavat olla lapsia omassa maailmassaan

Syksyn viikonloppuleirit alkoivat kesäisessä säässä. Eräälle leirille olimme saaneet lahjoituksena ihan uusia onkia. Kuinka innoissaan lapset olivatkaan, kun päiväohjelmassa luki ”onkireissu rannalle”. Onkireissulla
tarvitaan tietenkin matoja, kuinkas muuten.

Mistä niitä matoja löytyy?

Soitto talonmies Ollille. Ollin opastamana joukko lapsia sai lähteä etsimään onkimatoja. Yksi lapsista sai
kantaa lapiota, toinen matopurkkia. Niin pieniä tehtäviä, mutta niin tärkeää ja mielekäs kokemus
lapselle.

Tässäkin pienessä hetkessä käytiin läpi monia tuntemuksia. Minkälaista onkaan kaivaa matoja
mullasta. Jännityksen tunne oli käsin kosketeltavissa. ”Hei tuolla on yksi!” Ja vielä suurempi tunne; kuka
uskaltaa ottaa madon paljaalla kädellä ja laittaa sen purkkiin.

Kun purkissa oli riittävästi matoja, lähdettiin muiden joukkoon rannalle. Osa lapsista oli jo alkanut syödä mukaan otettuja eväitä ja osa pääsi aloittamaan kalastuksen.

Kuka uskaltaa laittaa madon koukkuun?

Tästäkin selvittiin ja välillä autettiin kaveria, jolla uskallus koskea matoon ei vielä riittänyt. Sitten alkoi se mukavin osuus, itse onkiminen. Miten lapsi saattaakin odottaa niin pitkän ajan, että edes pikkuisen koho painuisi pinnan alle ja saaliina saattaisi olla kala. Katse tiukasti kiinni kohossa. Välillä aallot keinuttivat kohoa, välillä koho tarttui kiinni rannan kaislikkoon, mutta periksi ei annettu.

Välillä vuoroja vaihdettiin ja jokainen halukas pääsi kokeilemaan onneaan. Retken lähentyessä loppuaan mietittiin, mitä mahdollisella saaliilla tehtäisiin ja kuka kalat osaisi perata. Tällä kertaa saalista ei tullut, mutta se ei yllättäen ollutkaan se tärkein asia. Tärkeintä oli itse kokemus.

Tästä kesäisentuntuisesta hetkestä leirisyksy on muuttunut talveksi.

Ensilumi satoi maahan ja viimeisenä viikonloppuna saimmekin nauttia raikkaasta talvisäästä. Pihalle mennessä ei paljoa tarvinnut miettiä, mitä alkaisimme tehdä. Lähes jokainen lapsi innostui pyörittelemään lumipalloja, toinen toistaan isompia.

Yhdessä vapaaehtoisten ohjaajien kanssa lapset saivat pallot toistensa päälle. Leirikeskuksen pihamaalle alkoi muodostua lumiukkoja, -torneja ja -eläimiä. Välillä kävimme kysymässä keittiöltä porkkanoita lumiukon nenäksi. Osa lapsista innostui toden teolla muotoilemaan luomustaan.

Loppujen lopuksi yhdestä lumiukosta muodostui lumisusi, jolle tehtiin hampaat jääpalasista. Pienen pieniä yksityiskohtia hiottiin pitkään. Ja lopulta, kun lumisusi oli valmis, vielä poseerattiin sen vieressä, että saatiin hetki ikuistettua. Kuinka mahtavaa läsnäoloa ja pienestä hetkestä nauttimista. Leiriarkea parhaimmillaan.

Vapaaehtoiset ja leirivastaava tarjoavat lapsille monenmoista puuhaa leirikeskuksessa. Pysähdymme pienten ja ihan yksinkertaisten asioiden äärelle ja nautimme niistä. Tarjoamme leiriarkea lapsille pieninä murusina ja toivomme, että ne jäävät lasten mieleen vielä pitkiksi aikaa – pienistä murusista koostuu lapsuuden suuret muistot.

Tanja Kanniainen

Hei kaikille! Nimeni on Tanja Kanniainen ja toimin leirivastaavana Koivuhaassa.

Lasten kokonaisvaltainen hyvinvointi on lähellä sydäntäni. Erityisesti rauhoittuminen ja pysähtyminen pienten asioiden äärelle on minulle tärkeää. Näitä taitoja haluan opettaa ja välittää lapsillekin. Kiireettömyys, rentoutuminen ja hetkistä nauttiminen tulevat tutuiksi leirielämässä. Mahdollisesti pääset kokeilemaan lastenjoogaa kanssani. Minulle on tärkeää luovuuden käyttäminen ja se, että lapsi saa toteuttaa itseään.

Kädentaidot ja valokuvaaminen ovat minulle mieleisiä juttuja. Tykkään askarrella ja istahtaa tekemään yhdessä erilaisia projekteja. Minut saa innostumaan lähes mistä vain tekemisestä; lähdetään yhdessä metsään tai merenrannalle, pelataan yhdessä vaikkapa jalkapalloa tai juostaan keppariradalla. Leikitään vanhoja tuttuja leikkejä ja opetellaan uusia. Kisaillaan ilman kilpailua ja välillä istahdetaan ihmettelemään ohi kulkevia pilviä. Tärkeää on yhdessä koetut hetket.