Leirikesän kultahiput

Kolme leiriä, lähes 150 leiriläistä. Eri-ikäisiä ja erilaisista lähtökohdista tulevia lapsia, äitejä ja isiä. Viime kesän leirit tarjosivat ihania kokemuksia ja voimakkaan läpileikkauksen suomalaiseen yhteiskuntaan ja ihmisyyteen – elämän moninaisuuteen, sen iloihin, suruihin ja haasteisiin, joita perheet arjessaan kohtaavat.

Lapset tulivat leireille hyvin erilaisin valmiuksin ja eri lähtökohdista. Toiset heittäytyivät innolla mukaan kaikkeen tekemiseen, toiset tarvitsivat enemmän aikaa, rohkaisua tai tukea löytääkseen oman paikkansa yhteisessä toiminnassa. Kaikista löytyi kuitenkin sama lapselle ominainen aitous, ilo ja innostus, vaikka niiden esiin tuleminen saattoi joskus vaatia hieman tukea ja aikaa.

Leirielämä on varsinaista multitaskaamista

Jatkuvaa tilanteiden seuraamista, ennakointia, ohjaamista ja erilaisiin tapahtumiin reagoimista. Suunnitelmat muuttuivat ja toisinaan asiat menivät aivan toisin kuin olimme ajatelleet. Hetkittäin leirielämä oli myös kaoottista ja vaati kaiken, mitä itsestä oli antaa.

Jokaisella leirillä rinnallani työskenteli uniikki vapaaehtoisten tiimi. Yhdessä rakensimme ohjelmaa ja toimintaa, jossa eri-ikäiset lapset, aikuiset ja perheet voisivat löytää mielekästä tekemistä ja mahdollisuuksia yhdessäoloon.

Kaiken tämän keskellä oli kuitenkin erityisiä hetkiä, joita aloin mielessäni kutsua kultahipuiksi.

Ne saattoivat olla pieniä ja lähes huomaamattomia hetkiä. Kaksi hieman syrjään vetäytyvää lasta löysi toisensa ja alkoi tehdä jotain yhdessä. Tai joukko eri-ikäisiä lapsia leikki keskenään tavalla, jossa kaikki olivat mukana.

Joskus kultahippu oli yksinhuoltajaäiti, joka makasi selällään suppilaudalla keskellä järvenselkää ja palasi rantaan hymy kasvoillaan. Vanhempi ja lapsi istumassa vierekkäin laiturilla laskevan auringon kultaisessa valossa tai lapsi makaamassa mahallaan suppilautani nokassa poimien lumpeen kukan vedestä.

Joskus se oli yhteinen jalkapallo-ottelu, jossa lapset, aikuiset, pelaajat ja katsojat olivat yhtä suurella innolla mukana. Tai ilta grillikodalla, kun eri perheet olivat sekoittuneet luontevasti ryhmiin, ihmiset söivät, juttelivat ja viettivät aikaa yhdessä. Kaikkea yhdisti tietynlainen harmonia ja yhdessä olemisen ja tekemisen ilo. Ne saattoivat olla tietynlainen tunne, intuitiivinen tunnistaminen siitä että olemme siinä ytimessä joka on mahdollista juuri nyt tässä tilanteessa.

Onnistumisen iloa

Näissä hetkissä tunsin erityistä merkityksellisyyttä. Ne ikään kuin muistuttivat minua siitä, miksi olin siellä. Tunsin myös onnistumisen iloa, juuri tässä hetkessä olimme onnistuneet tiiminä, ja leiri oli onnistunut. Kaikki oli juuri nyt, juuri tässä, niin kuin sen pitikin olla.

Leirit opettivat minua näkemään yhteisen ihmisyyden kaiken erilaisuutemme keskellä. Kulttuuriset, sosiaaliset, ikään tai muihin ominaisuuksiin liittyvät erot eivät sulje pois sitä, mikä meitä yhdistää, vaan erilaisuutemme voi olla myös portti yhteisen ihmisyytemme kohtaamiseen.

Ehkä yksi kesän tärkeimmistä opeista olikin ymmärrys siitä, ettei leirin tapahtumia voi koskaan täysin hallita. Voimme suunnitella, valmistella, ohjata ja tehdä parhaamme. Mutta lopulta leiri muodostuu kaikkien mukana olevien ihmisten kohtaamisista ja yhteisestä tekemisestä.

Meidän tehtävämme oli rakentaa sellaiset turvalliset puitteet, joissa elämä voi tapahtua, ihmiset voivat kohdata toisensa ja kultahiput voivat syntyä.