
Tunteiden tunnistaminen ja nimeäminen tukee lapsen hyvinvointia
Lapsen arki koostuu pienistä ja suurista hetkistä, oivalluksista ja ihmettelystä. Tunteet ovat läsnä joka päivä. Yhdessä hetkessä ilo ja innostus lepattelevat perhosina vatsassa, seuraavassa pettymys saattaa tuntua niin suurelta möykyltä, ettei sille löydy sanoja. Tunteiden tunnistaminen, nimeäminen ja käsittely ovat tärkeitä taitoja, joita on tärkeä opettaa lapsille jo varhain.
Tunnekasvatus ei vaadi erityistä osaamista. Riittää, että emme kiirehdi lapsen tunteiden ohi, vaan kuuntelemme ja annamme tilaa eriaisille tunteille. Samalla rakennamme lapselle turvallista perustaa, jonka varassa hän voi kasvaa ja oppia ymmärtämään itseään ja muita.
Kaikki tunteet ansaitsevat tulla nähdyksi
Yhteen päivään mahtuu monenlaisia tunteita. Pienikin lapsi voi olla iloinen onnistumisesta, surullinen vanhemmasta tai sisaruksesta erossa olemisesta, jännittynyt uudesta tilanteesta tai vihainen, kun jokin ei mene toivotulla tavalla. Aikuiselle tunteiden tunnistaminen voi tuntua helpolta, mutta lapselle ne voivat olla kuin suuria aaltoja, joiden alkuperää on vaikea ymmärtää. Tunteet tuntuvat myös kehossa, painona, kihelmöintinä tai vaikkapa palana kurkussa. Jokainen lapsi tarvitsee vierelleen aikuisen, joka auttaa sanoittamaan näitä kokemuksia.
Voimme sanoa esimerkiksi:
”Huomaan, että sinua taitaa harmittaa ja kiukuttaa, kun jouduit lähtemään kesken leikin.”
”Sinua taitaa vähän jännittää huominen retki?”
”Huomaatko kuinka ihanaa on makoilla tässä ja olla ihan rauhassa”
”Teet minut onnelliseksi”
Kun lapsi kuulee tunteille nimiä arjen tilanteissa, hän oppii vähitellen tunnistamaan niitä itse. Samalla hän oppii tärkeän viestin: tunteet ovat sallittuja.
Tunteet voivat välittyä erilaisina eri kielillä
Monissa perheissä puhutaan useampaa kuin yhtä kieltä. Tällöin myös tunteiden ilmaisu voi saada hyvin moninaisia sävyjä. Kieli on paljon enemmän kuin sanoja. Siihen liittyvät tavat, kulttuuri ja se, miten tunteista on opittu puhumaan ja miten asioita ilmaistaan.
Jotkut tunteet voivat tuntua luontevilta ilmaista yhdellä kielellä, kun taas toisella kielellä niille ei löydy aivan samanlaista sanallista vastinetta. Siksi monikielisissä perheissä on arvokasta puhua tunteista kaikilla perheen käyttämillä kielillä. Lapsi oppii, että hänen tunteensa ovat yhtä tärkeitä riippumatta siitä, millä kielellä hän niitä ilmaisee. Toisaalta tunneilmaisun voimakkuus voi olla hyvin sidoksissa kulttuuriin ja käytettyyn kieleen.
Vaikeat tunteet ovat arvokas osa elämää
Vanhempina halumme suojella lapsiamme surulta, pettymyksiltä ja murheilta on inhimillistä. Todellisuudessa juuri näiden tunteiden kohtaaminen opettaa lapselle elämässä tarvittavia taitoja.
Tunteita ei tarvitse pelätä eikä kiirehtiä niistä pois. Usein lapselle riittää, että joku on lähellään ja hyväksyy hänen kokemuksensa. Lapsen kohtaama vaikea tunne ei välttämättä tarvitse aikuiselta ratkaisua, vaan tunteen yli auttamista turvallisessa ympäristössä.
Tunnekivet auttavat päästämään irti
Lapset käsittelevät tunteita usein helpommin tekemisen kuin puhumisen kautta. Raskaista ja pitkäkestoisista tunteista, kuten vaikkapa suru tai viha, voi olla helpompi päästää irti työstämällä siitä jotain näkyvää. Tällöin voi kokeilla esimerkiksi tunteen piirtämistä paperille tai maalaamista kiveen. Samalla kun tunne tulee näkyväksi, voi aikuinen jutella siitä, milloin tunne tulee kylään ja miltä se tuntuu. Kun tunne on saanut näkyvän muodon, kivi voidaan yhdessä heittää järveen tai piirustuksesta taitella jotain aivan uutta, kuten vene tai perhonen.
Kaikille lapsille piirtäminen ei ole mieluisa tapa ilmaista asioita. Tällöin ikävän tunteet voi vaikka ravistella yhdessä pois tai hellästi antaa sen imeytyä pesusieneen iltapesuilla. Tämän kaltaiset kokemukset osoittavat lapselle, että raskastakin tunnetta voi kantaa hetken ja lopulta päästää siitä irti turvallisella tavalla.
Päivän lopuksi pieni hyvän mielen hetki
Iltasatuhetki vanhemman läheisyydessä tai pieni höpöttelyhetki ennen nukahtamista auttaa lasta tasaamaan omaa vireystilaa kohti yön lepoa ja päivän aikana koettuja tunteita mielessä. Yhdessä voidaan pohtia vaikka asioita, mistä päivässä on voinut olla kiitollinen. Hetki voi kestää vain muutaman minuutin, mutta se auttaa lasta huomaamaan, että jokaisessa päivässä on jotakin hyvää, myös silloin kun päivä on ollut vaikea.
Lapsi ei tarvitse täydellistä vanhempaa vaan aikuisen, joka kuuntelee, mitä lapsi yrittää tunteillaan kertoa. Juuri näissä hetkissä rakentuu lapsen kokemus siitä, että hän on hyväksytty ja rakastettu omana itsenään.

Hei!
Nimeni on Katri Kuikka ja toimin syyskaudella 2026 leirijohtajana Kiipulan Näe hyvä meissä -viikonloppuleireillä.
Päivätyöni parissa kohtaan traumataustaisia lapsia, nuoria ja perheitä. Saan olla mukana heidän kotoutumisprosessissaan ja avaamassa opintopolkuja.
Vapaa-ajalla nautin luonnossa kulkemisesta, hyvistä kirjoista , rennoista hetkistä perheen ja ystävien kanssa sekä uuden oppimisesta.
Odotan tulevilta leiriviikonlopuilta mieleenpainuvia kohtaamisia, leikkihetkiä ja jaettuja kokemuksia kauniin luonnon keskellä.
