Blogi

Etusivu > Blogi > Viikonloppu ilman älypuhelinta!

Poika puhaltaa saippuakuplan leirillä

Viikonloppu ilman älypuhelinta!

Miltä tuntuisi viettää koko viikonloppu ilman älypuhelinta?

Monelle ajatus voi aluksi tuntua oudolta. Puhelin kulkee helposti mukana kaikkialle: sillä pidetään yhteyttä vanhempiin ja kavereihin, katsotaan videoita, pelataan ja seurataan sosiaalista mediaa. Siksi viikonloppu ilman puhelinta voi tuntua isolta muutokselta.

Vietämme Aikaa Ilolle -leirit ilman digilaitteita. Viikonloppuleireillä keräämme leiriläisten puhelimet ja kellopuhelimet säilöön perjantaina leirin alkaessa ja luovutamme ne takaisin sunnuntaina kotimatkalle lähtiessä. Lauantaisin on puolen tunnin puhelinaika, jolloin lapset voivat vaihtaa kuulumiset kotiväen kanssa.

Lapset tietävät jo leirille lähtiessään, että leirit ollaan ilman puhelimia ja he ovat saattaneet pohtia, kuinka he pärjäävät. Huoltajat saavat kuitenkin aina lapsensa kiinni leirivastaavan kautta. Ja jos on tarve, leiriläisetkin voivat ottaa kotiin yhteyttä muulloinkin kuin lauantain puhelinaikana. Tämä tieto rauhoittaa sekä leiriläisiä että kotiväkeä.

Katse kaveriin, ei ruutuun

Valtaosa lapsista ja nuorista pääsee leiritouhuun kiinni niin mukavasti, ettei puhelin käy leirin aikana välttämättä edes mielessä. On ollut leiriläisiä, jotka eivät ole lopulta halunneet hakea puhelinta käyttöön edes puhelinajaksi, ja aina on niitäkin, jotka ovat päätyneet jättämään jo leirille lähtiessään digilaitteensa kotiin. Toki on vastaavasti niitäkin lapsia ja nuoria, joista näkee selvemmin puhelimesta irrottautumisen vaikeuden, ja erityisesti heille nämä digilaitteettomat viikonloput ovat ensiarvoisen tärkeitä.

On tietenkin selvää, että älypuhelimien käyttöön liittyy myös hyötyjä. Keskeistä on ennen kaikkea se, mitä puhelimella tehdään ja kuinka paljon sitä arjessa käytetään. Leirillä opetellaan tärkeitä sosiaalisia taitoja: kuuntelemista, toisten huomioimista, yhdessä päättämistä ja myös pienten ristiriitojen selvittämistä. Kun puhelin ei ole käden ulottuvilla, katseet kohtaavat helpommin. Juttelu syntyy luonnostaan ja yhdessä tekeminen saa enemmän tilaa. Uuden kaverin kanssa ei tarvitse aloittaa keskustelua viestillä, vaan voi mennä rohkeasti juttelemaan.

Puhelimettomalla leirillä viikonlopun tapahtumat eivät tallennu jokaisesta hetkestä kuviksi tai videoiksi, mutta ne jäävät lapsen omiksi kokemuksiksi. Retki metsään, yhteinen peli tai onnistuminen uudessa haasteessa voivat olla sellaisia muistoja, joita ei tarvitse julkaista kenellekään. On hyvä vain olla hetkessä.

Älypuhelin tuo mukanaan paljon ärsykkeitä. Viestejä, ilmoituksia, videoita ja pelejä on aina saatavilla. Puhelimettoman viikonlopun aikana lapsella on mahdollisuus irrottautua tästä virrasta. Aivoille onkin todella terveellistä antaa lepoa. On hyvä ottaa aikaa, jolloin ei tarvitse seurata mitä muualla tapahtuu, ei edes sitä mitä kaverit tekevät.

Tauko tekee hyvää myös meille aikuisille!

Suosittelen lämpimästi kokeilemaan, miltä tuntuu tehdä jotain arkista – tai erityisen hienoa ja spesiaalia – ilman, että siitä tekee postausta. Välillä voi heittäytyä vallan hurjaksi ja jättää kuvatkin kokonaan ottamatta! Tallettaa kokemuksen vain itselleen ja luottaa siihen, että muisto säilyy ilman, että sen on kuvannut tai videoinut. Kokemus on syntynyt, vaikka sitä ei ole jakanut sosiaaliseen mediaan. Saatatpa yllättyä, että kokemuksesta voi saada enemmän irti, kun keskittyy täysin vain elämään hetkessä ja kokemaan täydellä huomiolla, ei kuvaamaan ja jakamaan kokemusta muille.

Puhelittomuus voi myös vahvistaa lapsen itsenäisyyttä. Kun vanhemmille ei voi heti soittaa jokaisessa pienessä tilanteessa, lapsi oppii turvautumaan leirin aikuisiin, kavereihin ja omaan harkintaansa. Samalla lapsi huomaa, että puhelinta ei välttämättä tarvitsekaan joka tilanteessa. Vastaavasti kotiväki voi saada saman tervetulleen kokemuksen: lapsi pärjää hetki hetkeltä itsenäisemmin. Kun leirin käytännöt ovat selvät ja tiedetään, että lapsella on turvalliset aikuiset lähellä, voi vanhempikin antaa itselleen luvan olla hetken huolehtimatta. Leirin tarkoituksena ei ole katkaista yhteyttä perheeseen, vaan antaa lapselle mahdollisuus olla läsnä juuri siinä paikassa ja siinä hetkessä.

Ehkä viikonlopun tärkein anti ei ole se, että lapsi oli kaksi päivää ilman puhelinta. Tärkeämpää on se, mitä puhelimen tilalle tuli. Kavereita. Uusia turvallisia aikuisia. Naurua. Luontoa. Liikuntaa. Keskusteluja. Uusia kokemuksia. Rohkeutta kokeilla. Yhdessä tekemistä. Ja ennen kaikkea aikaa olla lapsi ilman jatkuvaa tarvetta olla verkossa. Hänellä on uusia kokemuksia ja muistoja, joita ei tarvitse ladata pilveen – ne ovat jo mukana.

Mili Kröger
Mili Kröger

Hei,

Olen Mili ja toimin leirivastaavana Haukiputaan Koivuhaassa 7–10-vuotiaiden Aikaa Ilolle -viikonloppuleireillä.

Minulle on tärkeää, että kohtaamme toisemme yhdenvertaisesti yksilöllisyyttä arvostaen.  Leirivastaavana olen kannustava, kuunteleva ja keskusteleva sekä reilu ja johdonmukaisen jämäkkä. Innostun helposti ja rakastan huumoria.

Tavoitteenani on luoda yhdessä tiimini kanssa lapsille turvallinen irtiotto arjesta, josta jää ihania leirimuistoja sekä uusia ystäviä, ja joka vahvistaa lasten itsetuntoa ja yhteenkuuluvuutta. Leireillä on luvassa vauhtia ja lepoa sopivassa suhteessa, mukavaa yhdessäoloa ja monipuolisesti mielenkiintoista tekemistä leiriläistenkin toiveet huomioiden.

Tervetuloa juuri sinulle. Innostutaan ja ilahdutaan yhdessä!