Blogi

Etusivu > Blogi > Aikaa erityiselle ilolle -leiriviikonloppu 14.–16.4.2023

Aikaa erityiselle ilolle -leiriviikonloppu 14.–16.4.2023

Aikaa erityiselle ilolle  leirin toinen leiriviikonloppu vietettiin aurinkoisessa säässä Palojärven Lomakeskuksessa. Tuttuun tapaan yhteinen viikonloppu aloitettiin bussimatkalla, tällä kertaa matka taittui iloisen odottavissa tunnelmissa, ensimmäisen leiriviikonlopun jännitys oli jätetty matkasta pois kokonaan. Edellisellä leirillä tutustuimme lasten kanssa hyvin, ja tällä viikonlopulla leikki ja tarinat jatkuivat siitä, mihin ne edellisellä viikonlopulla jäivät – ujostella ei tarvinnut!

Leiriaktiviteetit ja -askareet olivat jälleen mieluisia; etenkin aurinkoinen sää sai meidät viihtymään lauantaipäivän ulkona pilkkimässä, makkaranpaistossa, leikkipuistossa ja luontobingon parissa. Illalla vielä yhdessä katsoimme elokuvan, jonka jälkeen uni maistuikin hyvin!

Kuulostaa tyypilliseltä leiriltä, eikö vain? Mikä leireistä teki sitten erityisen?

Aikaa erityiselle ilolle -leirille otettiin pienempi määrä lapsia kuin tavalliselle leirille. Ohjaajia oli kuitenkin kuusi, mikä on reilusti enemmän suhteessa lapsiin. Pienempi lapsimäärä vähensi ärsykkeiden ja sosiaalisten tilanteiden tuottamaa kuormitusta, mikä näkyy suoraan lasten hyvinvoinnissa: konfliktitilanteita tuli vähemmän ja lapset olivat rauhallisempia kuin suurissa ryhmissä ollessa. Aikuisia leirillä oli riittävästi, joten lapsilla säilyi luotto siihen, että aikuinen huomaa ja kuulee hänet.

Leirin ohjaajilla kaikilla oli entuudestaan kokemusta lasten parissa työskentelystä, ja suurimmalla osalla on myös kokemusta erityistä tukea tarvitsevista lapsista. Ohjaajien tietoisuus neurokirjon piirteistä ja ominaisuuksista loi turvallisen ilmapiirin, jossa lapsen ei tarvinnut pinnistellä tai peitellä ominaisuuksiaan. Neurokirjo huomioitiin leirillä muun muassa siten, että järjestimme rauhallisen tilan, aistihuoneen, jossa lapset saattoivat aikuisen kanssa keskustella rauhassa, levätä tai hakea erilaisia aistituntemuksia.

Mitä lapset pitivät näistä leireistä?

Saimme kiitosta aistihuoneesta:

Mukava paikka rentoutua ja jutella, saa olla rauhassa

tekemisestä

Aistipullo oli kiva ja hieno!

tutuista ihmisistä

Kiva kun ei tarvi uudestaan tutustua uusiin ihmisiin

ja turvallisista aikuisista

Tuntuu kivalta, kun meistä välitetään

Leireille toivottiin jatkoa hartaasti ja painokkaasti, jo heti seuraavalle viikonlopulle olisi ollut innokkaita leiriläisiä. Lapset myös toivoivat, että me ohjaajatkin olemme seuraavilla leireillä. Kiitos siis kanssaohjaajille ja etenkin leiriläisille, te teitte tästä kokemuksesta arvokkaan!

P.S. Vaikka uutta leiriä ei ole heti tiedossa, suosittelen tutustumaan Nepparin ja Erityislasten Omaiset ELO ry:n toimintaan www.erityislastenomaiset.fi, monenlaista ryhmää ja tapahtumaa on tarjolla sekä lapsille että aikuisille ympäri Lappia. Toiminta on osallistujille maksutonta ja erittäin matalalla kynnyksellä pääsee mukaan toimintaan.

Hanna Satta