Blogi

Etusivu > Blogi > Jokaiselle jotakin

Kaverit kesäleirillä

Jokaiselle jotakin

Jokainen kesäleiri on erilainen, mutta kaikilla leireillä tekeminen on monipuolista ja päivät täyttyvät monenlaisesta mukavasta puuhasta. Kun leirejä suunnitellaan, ideoita tulee leirivastaavan lisäksi jokaiselta ohjaajatiimin jäseneltä. Koska jokaisella leirillä on eri ohjaajatiimi, muuttuu samalla myös leirien sisältö. Oma persoona ja vahvuudet saavat näkyä työssä, mikä tuokin suunnitteluhetkissä ihanan erilaisia ideoita leiriohjelmaan – joku ideoi taiteellista tekemistä, toinen liikunnallista ja kolmas miettii, miten viihdyttäisi lapsia luonnon äärellä.

Ennen leirejä ideoidaan karkea leirisuunnitelma

Leiriohjelman toteuttamiseen vaikuttaa aina lapsiryhmän luonne, lasten omat toiveet sekä tietysti sääolosuhteet. Lasten omia toiveita kysellään jo heti leirin alussa, mutta lapset saavat ehdotella ideoitaan pitkin leiriä. Lasten toiveissa näkyy usein edellisillä leireillä tehdyt kivat jutut, kuten elokuvailta, kakkuralli sekä erilaiset kisailut. Lisäksi lapset toivovat paljon perinteisiä leikkejä ja pelejä, kuten kymmenen tikkua laudalla, piilohippaa sekä erilaisia pallopelejä. Kaikkia näitä ujutetaan ohjelmaan, mutta aina pyritään tuomaan lapsille myös uusia kokemuksia uudenlaisen tekemisen äärellä.

Kuten jo sanottu, ohjaajatiimi koostuu erilaisista persoonista ja vahvuuksista, mutta niin myös lapsiryhmä. Jokaisella leirillä onkin panostettu monipuolisuuteen ja leiriohjelmaan on kuulunut taiteilua askartelun, maalaamisen, hamahelmien ja luonnon materiaalien äärellä, liikunnallista tekemistä erilaisten pelien, leikkien ja kisailujen muodossa sekä luonnosta nauttimista soutamisen, uimisen ja SUP-lautailun äärellä. Lisäksi lapset ovat päässeet leipomaan ja paistamaan mm. tikkupullia nuotiolla. Viimeisten iltojen ohjelmassa on ollut myös elokuvailta tai disco sekä Talent Show, jota varten lapset ovat halutessaan saaneet valmistella oman esityksen ja esittää sen sitten muille. Lasten esitykset ovat olleet huikeita ja myös ohjaajat ovat joillakin leireillä innostuneet heittäytymään Talent Show’ssa.

Entä jos lasta ei huvita?

Monipuolinen ohjelma takaa sen, että jokaiselle löytyy sieltä jotain mielekästä tekemistä. Kaikkeen ei ole pakko osallistua, mutta kaikkea rohkaistaan kokeilemaan. Usein ne, jotka aluksi epäröivät, saattavatkin innostua aktiviteetista eniten. Varsinkin erilaisissa luovissa aktiviteeteissa lapset pääsevät loistamaan, kun jokainen saa toteuttaa työnsä juuri omalla tyylillään.

Monipuolisen ohjelman ohella tärkeää on myös vapaa-aika, jolloin jokainen saa puuhata omia juttujaan pienemmissä porukoissaan. Vapaa-ajalla lapset innostuvat usein leikkialueella rimppahipasta tai hämähäkkikeinussa keinumisesta. Myös leikkimökissä puuhaillaan ja osa tykkää piirrellä, askarrella, pelata lautapelejä tai lukea kirjoja omassa rauhassaan. Vanhemmat lapset taas saattavat etsiä pihalta jonkun rauhallisemman paikan oleskeluun ja jutteluun.

Usein alkuleiristä lapsista saattaa tuntua, että tekemistä on hurjan paljon ja puhelintakin saattaa olla ikävä, mutta leirirutiineihin tottuu kuitenkin nopeasti ja puhelinkin unohtuu. Leireillä pyritään tarjoamaan tekemistä sopivassa suhteessa niin, että tekemistä riittää, mutta tilaa on myös vapaalle olemiselle ja toisiin tutustumiselle.

Tavoitteena onkin tarjota lapsille monipuolinen, mielekäs ja unohtumaton leiriviikko. 😊

Katriina
Katriina Pohjo

Moikka!
Mä oon Katriina, leirivastaava. Oon 24-vuotias ja valmistun kohta musiikin sekä suomen kielen ja kirjallisuuden opeksi.👩🏼‍🏫🎶 Vapaa-ajalla tykkään harrastaa musiikkia eri muodoissa 🎤🎹🎵, liikkua 🏃🏼‍♀️🏋🏼‍♀️🚴🏼‍♀️ ja matkustaa Suomessa sekä maailmalla 🌳🌴🌍.