
Miksi lähdin mukaan Parasta Lapsille -toimintaan?
Tutustuin Parasta Lapsille -toimintaan Instagramissa vastaan tulleen mainoksen innoittamana. Siinä haettiin vapaaehtoisia leiriohjaajia ja aloin miettiä kivoja leirimuistoja, joita olin kokenut partiossa lapsena ja myöhemmin ryhmänjohtajana. Päällimmäinen ajatus oli, riittääkö minulla aikaa sitoutua toimintaan?
Leirikokonaisuudet ovat ennalta suunniteltuja ja ensimmäinen leirini oli neljän viikonlopun Aikaa Ilolle -kevätleiri. Leirit järjestetään kuukauden välein ja pystyn ennakkoon suunnittelemaan kalenterin sopivaksi.
Omat juureni tulevat Thaimaan Bangkokista, josta minut on adoptoitu parin vuoden ikäisenä. Omakohtaiset kokemukset koulukiusaamisesta ja erilaisuudesta ovat syitä, miksi haluan olla mukana toiminnassa. Haluan olla turvallinen aikuinen, jolle pystyy kertomaan ilot ja murheet.
Leirille valmistautuminen
Muistan ensimmäisen leirin alkujännityksen Pukkilassa, kun kaikki oli uutta. Ennen ensimmäistä leiriä järjestö piti kattavan koulutuksen, jossa tutustui paremmin heidän tapoihin toimia. Oman ohjaajatiimin kanssa käytimme ennalta monta tuntia leirin suunnitteluun ja tutustuimme toisiimme. Jokainen sai tuoda esiin omia vahvuuksiaan leiriohjelmaa miettiessä. Erilaiset ihmiset, taidot ja osaaminen ovatkin mielestäni hyvän ohjaajatiimin vahvuus.
Olen oppinut itsestäni myös paljon, miten toimin kun pitää osata tehdä nopeita päätöksiä tai kun riitatilanteessa joutuu sovittelemaan. Iltapalaverit ovat tärkeässä roolissa ohjaajan työn kannalta, niissä puretaan päivän tapahtumat ja mietitään yhdessä missä onnistuttiin tai olisiko jossain vielä parannettavaa. Tärkeimpiä ominaisuuksia vapaaehtoiselle leiriohjaajalle ovat mielestäni taito kuunnella lasta, välittää ja olemalla oma itsensä.
Mitä leireillä tehdään?
Leiripäivät ovat pitkiä ja kiireisiä, mutta samalla myös antoisia. Leireillä koetaan monenlaista ohjelmaa kuten askartelua, leipomista, saunomista, makkaran paistoa, onkimista – unohtamatta leikkejä ja pelejä. On ollut hienoa nähdä lapsen ilo, kun hän kokeilee jotain uutta esimerkiksi käymällä avannossa. Leireillä aikuiset eivät ole vain valvojia, vaan he osallistuvat ja kokevat leirin lasten kanssa. Ohjaajien kesken välillä naurattaa, kuinka paljon ohjelmaa yhteen päivään voikaan mahduttaa. Moni lapsi saa myös uusia kavereita ja oppii taitoja, joilla voi parhaimmillaan olla koko elämän kantava merkitys.
Vapaaehtoisen leiriohjaajan merkitys
Lapset ovat vilpittömiä ja aitoja, mutta myös monesti tosi herkkiä. Turvallisen aikuisen rooli korostuu, kun hän voittaa lapsen luottamuksen ja välillä kuulee asioita lapsen elämästä, jotka nostattaa kyyneleet myös ohjaajan silmiin. Ohjaajat ovat lapsille myös roolimalleja ja monesti pohdin omaa käyttäytymistä sen kautta. Pyrin ottamaan kaikki huomioon, kannustamaan ja olemalla läsnä.
Olen saanut uusia ystäviä myös muista ohjaajista, joiden kanssa on jaettu monia kokemuksia myös leirien ulkopuolella. Tiedostan myös vapaaehtoisohjaajien merkityksen leiritoiminnan mahdollistamisessa. Osa lapsista on ollut parin vuoden aikana kaikilla leireillä kanssani ja kysyvät, tulenko taas seuraavalla kerralla?
Tulen.

Henkka, vapaaehtoinen leiriiohjaaja