Tuntemattomista tutuiksi: yhteinen leirimatka

Helmikuisena iltana leiribussiin istui joukko toisilleen tuntemattomia aikuisia ja lapsia. Uusi tilanne jännitti. Ensimmäinen leiri menikin ympäristöä haistellessa, nimiä opetellessa ja välillä levottomissakin tunnelmissa.

Sunnuntaina oltiin silti jo harmissaan, kun leiri oli loppumassa ja uudet kaverit piti hyvästellä seuraavaan leiriin asti. Loppupiirissä kuhistiin siitä, mikä oli leirillä kivointa, ketä kaveria tulisi ikävä ja mitä hauskaa seuraavalla leirillä tehtäisiin.

Maaliskuussa ensimmäisellä leirillä saatuja kavereita moikattiin innoissaan. Ohjaajatkin olivat jo vähän tuttuja, ja heille oli kiva kertoa, mitä kaikkea leirien välissä oli tapahtunut. Tällä leirillä alettiin keräillä helmiä, joita sai hyvällä käytöksellä ja kilteillä teoilla. Helmiä riittävästi keräämällä viimeisellä leirillä järjestettäisiin juhlat. Tämä yhteinen tavoite sai lapset puhaltamaan yhteen hiileen! Ruokailun jälkeen pyyhittiin kaverinkin paikka, ja iltapalalta suunnattiin suoraan hammaspesulle. Iltapiirissä oli mahtavaa katsoa, kuinka iso helmipotti tänään olikaan saatu!

Leirikevään aikana lapsista alkoi näkyä uusia puolia

Lapset uskalsivat olla rohkeammin omia itsejään: hiljaisempi ja ujompi intoutui riehakkaaseen tanssiin, ja rämäpäinen lapsi paljasti pehmeän, herkän puolensa. Myös lasten välinen yhteistyö syveni. Siinä missä leirin alussa oltiin selvemmin oman ikäisten kanssa, leirien edetessä vanhempi lapsi auttoi auliisti nuorempaa ja kannusti tätä.

Viimeisellä leiribussilla lapset tervehtivät toisiaan ja ohjaajia iloisesti, innoissaan tulevasta viikonlopusta. Kihistiin ja kyseltiin, mitä huomenna tehdään. Halittiin ohjaajia ja kerrottiin, että leirikavereiden kanssa on leikitty kotonakin.

Leiridiscossa ringissä tanssivat yhdessä isot ja pienet, tuttujen kaveriporukoiden rajoja rikkoen. Limbokisassa kannustettiin jokaista ja naurettiin, kun ohjaajatkin innostuivat hulluttelemaan ja pyllähtivät maahan.

Ennen viimeiseltä leiriltä lähtöä teimme jokaiselle sydämen, jonne kaikki kirjoittivat toisistaan jotakin hyvää. Kauniita sanoja kirjoitettiin kaikille, ja lapset lukivat innoissaan itsestään sanottuja kivoja juttuja. Leirivastaavallakin nousi hymy korviin, kun näki lasten ja vapaaehtoisten kirjoittamia ihania asioita.

Toukokuussa viimeisen leiribussin saapuessa Tampereelle oli kevään aikana muodostettu ystävyyssuhteita, hiljennytty iltahetken aikana pohdiskeluun aikuisten ja huonetovereiden kanssa ja opittu uutta, kuten melomaan ja soutamaan.

Yhdessä oli kisailtu, paistettu tikkupullia ja seikkailtu metsässä. Leiribussilta lähtiessä tunnelma oli iloinen, mutta haikea. Ohjaajatkin halasivat toisiaan, ja lasten lähtiessä iloisina ja väsyneinä reput selässä vanhempiensa matkaan oli jokainen lähtenyt leireiltä hiukan eri ihmisenä, kuin sinne oli alkuvuodesta tullut.

Emmi Lammi, leirivastaava